Rentoa

Ihanat ystävät antoi meille lahjakortin rentoutumaan. Käytiin siis miehen kanssa lillumassa vähän Spa-tunnelmissa + syötiin pitkästi ja hyvin ja nukuttiin kuin possut. Minun nukkuminen on kyllä vähän sitä ja tätä, mutta yritys oli hyvä :). Oli mukavaa, vaikka hämmentävää sinänsä, kun tunnelma oli sellainen "nyt viimeistä kertaa ihan kahdestaan" sekoitettuna pieneen "päästäänköhän me koskaan enää mihinkään" -epätoivoon.

Ehkä pitää luottaa siihen, että mummot on tarpeeksi innokkaita hoitajia, että oikeesti voidaan joskus kahdestaankin mennä. Siitä pitäisi vaan muistaa pitää kiinni, että ottaisi sitä aikaa itselle ja parisuhteellekin. Se tässä "projektissa" kuitenkin meikäläistä ainakin on eniten pelottanut, että miten meidän kahden käy. Ihan sama mitä muuta tapahtuu, mutta tuota elämäni miestä minä en halua menettää.

Toisaalta pitäisi hankkia sitä rentoa fiilistä jostakin ja raahata sitä muksua mukana vähän sinne sun tänne. Oppisi sekin kulkemaan mukana tilanteesta toiseen. Aina välillä on toki huonojakin päiviä, niinhän meillä kaikilla, mutta olisi hienoa, jos nappula pystyisi kulkemaan mukana menossa ilman suurempia ongelmia ja siinä on mun mielestä enemmän kyse nimenomaan siitä, että kuinka paljon jaksaa sitä penskaa mukana kuljettaa, ettei jää vaan kotia itkemään.

Eilen oltiin syömässä ja nauratti viereisen pöydän perhe. Siinä oli äidin ja isän lisäksi kaksi poikaa, joista toinen oli ehkä noin 2-vuotias ja toinen noin 5-vuotias. Se 5-vuotias oli melkoinen tapaus. Jutteli tarjoilijan kanssa niitä näitä ja kyseli ihan kaikkea ja oli hirveän kiinnostunut ihan kaikesta. Siinä vaiheessa kun perhe poistui paikalta, niin viimeisenä se yritti kaupata pikkuveljeään tarjoilijan avuksi loppuillaksi tiskaamaan :). Vähän revettiin miehen kanssa.

Mutta uutta elämää odotellessa lähinnä minun päivät tällä hetkellä sujuvat. Jotenkin hämmentävääkin, että tilanne voi olla ns. päällä ihan päivänä minä tahansa. Sen huomaa myös jo anopin "jokojoko" -puheluista...

Huomenna menen kampaajalla käymään hakemaan vähän piristystä tukkaan. Saa nähdä mitä se taas kirjaimellisesti mun pään menoksi keksii.

Yksi asia on varma. Ei ole muuten ikävä töihin YHTÄÄN. Hyi että, menee kylmät väreet pelkästä ajatuksesta. Nautin ihan suunnattomasti kotona olemisesta. Ainakin vielä tällä hetkellä :).