Kotona taas

Palattiin jokunen päivä sitten anoppilasta (rakas veljentyttö oli kysynyt, että miten myö oikein päästään kotiin sieltä maan alta = Pohjanmaalta, mutta  hyvin päästiin) ja nyt on taas pitänyt totuttautua normaaliin elämään ilman innokkaita isovanhempia. Oli kiva reissu ja muksu jaksoi hyvin. Nukkui suurimman osan ajasta autossa ja päästiin parilla pysähdyksellä perille. Ei jäänyt reissusta traumoja, vaikka etukäteen kammotti.

Jestas miten tuntui ihan lomalta, kun oli ruoka aina valmiina pöydässä ja koko ajan muksulle joku viihdyttäjä paikalla. Neuloin vaan onnellisena joululahjoja ja hyrisin tyytyväisyydestä. Muksullakin tuntui olevan kivaa, kun oli juttuseuraa. Meidän muru rupesi nimittäin reissussa juttelemaan ihan kunnolla. Ja piti sitä muorille ja faarille näyttää mallia, että mitenkä mahalta käännytään selälleen hupsista vaan :). Pohjanmaalla on siis muksulla muori ja faari ja täällä meillä mummo ja ukki. Ei mene sekaisin.

Reissussa saatiin otettua isomuorin kanssa neljästä sukupolvesta kuva, tuli hyvä mieli siitäkin ja isomuorikin oli innoissaan. Harmi, että isofaari on niin huonossa kunnossa sairaalassa, että odotetaan surullista viestiä joka päivä ja ei voitu mennä katsomaan ollenkaan, kun oli tartuntavaarat olemassa. Paha mieli miehen puolesta, että jos se suruviesti nyt tulee, niin ei päästy faaria katsomaan ollenkaan, mutta lähetettiin me kuvia sinne, joten on se nappulan nähnyt edes kuvien kautta.

Miekkonen meni sitten töihin alkuviikosta taas ja olipahan herätys arkeen se yksinään hengailu koko päivän. Vaikka sikäli muksun kanssa on jo aika vakiintuneet aikataulut jo. Unta se vetäisee kaaliin yöllä sen 8-10 tuntia, riippuu päivästä ja siis ilman heräilyjä, mikä on ihan käsittämätöntä edelleen. Ja nyt on opeteltu jo muutaman tunnin päiväunillekin ulkona. Jee. Sit äitikin jaksaa seurustella ihan eri tavalla ne hereilläoloajat, kun tulee vähän omaakin aikaa päivällä unien aikaan. Sekin ihanuus on nähty, että muksu on alkanut itkemään, kun ei ole telkkaria nähnyt kunnolla. Ai miten niin meillä muka on telkkari auki ihan liikaa???? Ei suinkaan. Mitään en myönnä.

Ensi viikosta tulee hyvin mielenkiintoinen, kun mies ilmoitti olevansa toisella puolella Suomea koulutuksessa tiistaista perjantaihin. Aha. Kääk, ekaa kertaa monta päivää yksin muksun kanssa. Kääk. Joten olen innokas kyläilijä ensi viikolla, tiedoksi! :)

Joulukin aiheuttaa täällä stressiä normaaliin tapaan. Pitäisi tietää, että missä ollaan ja milloin ja joululahjoista en edes aloita. Ihan pikkaisen on taas lista pidentynyt tämän vuoden mittaan :) Vaikka anopin kanssa käytiinkin Suomen suurimmassa lankakaupassa (ja seottiin siellä ihan täysin), niin saa puikot huitoa vähän aikaa, jos meinaan kaiken valmiiksi saada. Ja kun pikkuisen tuo minityyppi aina vähän keskeyttää sopivassa kohdin, niin edistystä ei tapahdu ihan sitä vauhtia mitä pitäisi. Mutta kyllä minä jotain valmiiksikin saan!

Muutaman viikon päästä olisi tarkoitus lähteä ekaa kertaa miehen kanssa rimpsalle, kun on miehen työpaikan pikkujoulut. Saa nähdä mitä siitäkin tulee, kun mummo lupasi vahtia muksua, mutta en tiedä miten se käytännössä onnistuu, kun ei jaksettaisi yhden illan takia viedä muksua mummolaan asti. Noh, varasuunnitelma Ö on olemassa, onnea vaan rakkaalle veljelle, mutta häntä on varoitettu.

Tulipahan taas sekalaista tekstiä, mutta tällaiset kuulumiset meiltä tällä kertaa.

Syksyä

Nyt siellä lennetään varmaan ihan pyllylleen, koska monen viikon/kuukauden mittainen hiljaisuus onkin yhtäkkiä rikkoutunut ja meikä höpisee täällä melkein joka päivä! Mitämitä?

Tänään kävin taas riuhtomassa altaassa musiikin tahdissa. Huhheijaa, että lensi hiki (homman nimihän on siis se, että meikä huitelee siellä menemään samaan tahtiin kuin ohjaaja altaan reunalla, koska ei yksinkertaisesti ole fyysisesti MAHDOLLISTA tehdä niitä liikeitä ulkona musiikin rytmistä. Nih.). Ja nyt on vatsan kohdalla semmoinen olo, että jossain tuolla makkaroiden alla jomottaa siihen malliin, että jotain on tullut tehtyä :) Ja olkapäissä taitaa kiertää veri (toisaalta tämmöistä ilmiötä ei ole tapahtunut sitten vuoden 1991, joten saattaa olla, että kyse on jostakin muusta). Mutta olipas kivaa :) Kokemukseen kuului toki myös olennaisesti mielenkiintoiset keskustelut mummeleiden kanssa saunassa vesijumpan päätteeksi. Siellä kuules oppii kaikenlaisia asioita. Mahdollisen (jossain vaiheessa ehkä) työllistymisen huonoja puolia olisikin se, että en luultavasti pystyisi enää jatkamaan vesijumppailua ainakaan tuossa ryhmässä. On nimittäin oikeasti semmoinen liikuntamuoto, jota meikäläisen pitäisi harrastaa varmaan kuolemaan asti ja mielellään monta kertaa viikossa = mukavaa, tehokasta, eikä satu polviin tehdessä = hämmästyttävää.

Edellisessä viestissä mainitusta syksy-piha-tekemättömät-työt-listauksesta on ilahduttavaa kerrottavaa (mies oli ahkeroinu samaan aikaan, kun vaimo huhtoi altaassa):

• nurmikon leikkaaminen
• omenapuun ympärille verkko
• kukkapenkki, mitä pitäisi tehdä?
• autotallin siivous
• grilli suojaan
• ruohonleikkuri varastoon
• roskat (vihdoin) kaatopaikalle
• muutenkin pihan viimeistely talvikuntoon

Ainiin ja puhelua ei ole vielä tullut. Kauhulla/mielenkiinnolla odotan.

Syksy tulee

Tänään oli pitkästä aikaa oikein kunnon ukkonen, tuli hyvä mieli kaatosadetta katsellessani (ja sopivasti kukatkin sai edes vähän vettä, raukat kuolee meikäläisen hoidossa). Vaikka tähän on sanottava, että kukkapenkkini näyttää hämmästyttävältä, koska kukat on lähteny siellä leviämään ja riehaantuneet osittain ihan todella! Pitäisi kyllä keretä kitkemään tuo penkki pian..

Huominen päivä menee siivotessa hulluna, kun viikonlopuksi meille tulee kylään miehen bestman tuolta etelästä. Mukavaa, että miehen vanhat kaverit joskus piipahtavat meilläkin (tai ei noita vanhoja lapsuuden/nuoruuden aikaisia kavereita tuolla rakkaallani kyllä kauheesti enää olekaan, joten siinäkin mielessä on mukavaa, että saamme kyläilijän).

Muuten to do -listani on täyttymässä kaikenlaisesta hommasta. Pitäisi rustata muutama työhakemus, soitella ihan muuten pariin paikkaan ja vinkua töitä. Sen lisäksi pitäisi alkaa valmistautua meidän tulevaa matkaamme varten. Tuli jotenkin ihan puskista tämä elokuu ja tuo meidän matka. Tajusin nimittäin pari päivää sitten (aika paljon myöhässä), että oisko sinne pitänyt jotain rokotuksia ajatella..Lentoyhtiön sivut on varmaan luettava aika tarkkaan, koska enhän mie raukka ole reissannut sen jälkeen kun aloitin opiskelut ja sinä aikana nuo turvamääräykset on ihan pikkaisen muuttuneet :). IIK, ihan kohta minä olen tällaisissa maisemissa:

 

Luoja mie tulen olemaan siellä täpinöissäni :) Mukavaa tietysti olisi, että  olisimme miehen kanssa ihan vaan kahdestaan matkalla, mutta ei voi nyt mitään. Ehkä se meidän häämatkamme toteutuu vielä joskus. Toivotaan. Tämä passi on nyt voimassa sen 5 vuotta, joten ehkä sinä aikana?

Koko kesä on ollut valmistumisen ja gradun jälkeen jotenkin semmoista lentämistä paikasta toiseen, että vielä sitäkään ei ole oikein tajunnut kunnolla. Oma työttömyyskään ei ole oikein vielä jysähtänyt tajuntaan niin pahasti, kuin kuvittelin. Ehkä se vielä tulee tässä jossain vaiheessa. Itse olin mieheni työttömyysaikana todella paniikissa, koska sitä muuten suht iloisen ihmisen vaipumista synkkyyteen ja pimeyteen oli todella vaikeaa katsella vierestä. Jotenkin pitäisi yrittää pitää oma pää pinnalla ja epätoivo-ajatukset kaukana. Saa nähdä miten kauan jaksan olla sen asian kanssa vahva. Mutta ehkä vielä joskus paistaa aurinko myös sinne minun risukasaani. Toivotaan niin. Sitä ennen nautin muuten auringosta täysillä :)

Lahopää

eli minä.

Tapaus 1. Mies laittoi aamulla uuniin tulen, jotta vähän lämpiäis, kun on luvattu kylymää keliä. No minä muistin sen äsken, että oishan sitä pitäny välillä sekoitella ja laitella uusia puita. No ei tarvi enää..pitää varmaan kohta muistaa (eli huomenna) pudotella tuhkat ja laittaa pelti kiinni, nyt siellä oli vielä pari kissansilmää...

Tapaus 2. Rupesin laittamaan itselleni ruokaa (mies piti eilen karmeen puhuttelun, kun mie vaan jugurtilla täällä elän) ja pistin veden kiehumaan makarooneja varten. Lähdin sitten jatkamaan gradun parissa "vähäksi aikaa" tietokoneelle ja tuurilla lähdin hakemaan jotain tuolta olkkarista, kun huomasin, että liedellähän kiehuu kattila. No onneksi siinä vielä oli vähän vettä pohjalla, ettei ihan menny kattila pilalle...

Mitä opimme tästä? Mulle pitäis hankkia varmaan holhooja.

Sekavaa höpinää

Siivosin tänään. Mies oli töissä, joten sain pitkästä aikaa siivota ihan rauhassa ja kunnolla yksikseni. Oli jopa ihan mukavaa :) Ei tarvinnu yhtään tapella siitä, että miksi pölyt pyyhitään ennen imurointia ja miksi tavarat laitetaan ensin paikoilleen ja vasta sitten kannattaa siivota. Jätin minä sille kasan mattoja puisteltavaksi, se on miesten hommaa. Piste.

Sepi-raukka taas pelkäsi imuria kuollakseen. Voi toista :(

Ihan kivoja syyspäiviä on ollut nyt pari päivää. Ulkonakin tehtiin vähän hommia toissapäivänä, leikattiin nurmi, revin vähän kuivia oksia ym. kasaan ja laitettiin omenapuulle jo verkko, ettei jänikset sitä talvella popsi. Vietiin grilli autotalliin ja muutenkin vähän katsottiin, että miltä piha näyttää, jos vaikka lumen pukkais. Onhan se kohta jo lokakuu ja sekin on ihan mahdollista. Ensi kesänä pitää kyllä käyttää aikaa noihin pensaisiin ja puihin, omenapuu pitää leikellä ja kirsikkapuulle pitää keksiä jotain, osa oksista näyttää kuolleelta, joten pitää sitä ens keväänä vähän väsäillä. Samoin mie julistin sodan kiveyksen välissä kasvaville sammalille. Odottakaahan ensi kevättä, niin mie hävitän teidät pois!!

On se vammasta miten paljon omakotitalossa onkaan tekemistä, ja miten ei vaan osaa. Mua pelottaa kamalasti, että me tyritään tässä jotain ja tämä menee ihan pilalle tämä talo. No, kysyä onneksi aina saa, jos ei itse osaa :)

Gradun kanssa on ollut pari päivää hiljaista. Vietettiin "laatuaikaa" miehen kanssa. Riitelyksihän sekin lopulta meni, mutta onneksi saatiin selviteltyä sekin. Ei olekaan pitkään aikaan tarvinnu kauheesti tapella. Oli sekin aika, kun mitään muuta ei tehty. Toisaalta silloin mies oli toisella puolella Suomea koulussa, joten se kiristi tunnelmaa ihan kiitettävästi. Mun pitäis vaan hirveesti keskittyä siihen, että osaisin sanoa mikä painaa, enkä vaan murjottaisi. Se on ihan hirvittävän vaikeeta mulle ja mä sen kyllä tiedostan. Ja yritän ja yritän. Onneksi tuo mies on hullu ja rakastaa mua tämmöisenä. En voi sitä ymmärtää aina välillä :)

Huomenna siis jatkuu gradu-touhut, taulukointia olen tehnyt ja vielä ois muutama vuosi tekemättä ja pari haastattelua ois luvassa. Pitäis muistaa tarkistaa vähän niitä kysymyksiä etukäteen...

Köyhyys iskee

Jahas, se tuli sitten tästä perheestä kerralla köyhiä. Mentiin sitten tilaamaan itsellemme ilmalämpöpumppu. Toisaalta sillä ois tarkoitus säästää sähkölaskussa (nimim. viime talvi, huhhuh), mutta onhan tuo aika kallis laitos näin yhtäkkiä huitasta tuohon seinään.

Raha-tuskaa ei paranna yhtään se, että mä panikoin jo valmiiksi mun tulevaa työttömyyttäni. Kävin eilen ekaa kertaa tutkimassa netissä tämän alueen työtilannetta. Voi jeesus sentään. Yksi paikka oli mitä voisin kuvitella hakevani (ja johon voisin kuvitella pääseväni) ja sekin oli 120 km päässä kotoa. Että joo. Ja työkkärin kanssa ei huvita kyllä yhtään toimia. En ole koskaan elämässäni ollut aikasemmin työtön, AINA  on jotain löytynyt/järjestynyt, joten tuleva pelottaa ihan älyttömästi. En usko, että pääsen päivärahoille (suattaa olla, että ei tuo työehto-hommeli täyty mun osalta, kun on monta kuukautta ollu, etten ole työpaikalla käynytkään) ja työmarkkinatukeen vaikuttaa miehen tulot. Voi perse. En siis varmaan saa sieltä yhtään mitään? Miten ihmeessä työttömät saa sieltä jotain rahaa? Onneksi sentään miehellä on vakitulot, niin saadaan EHKÄ asuntolaina maksettua. Mutta muuta ei sitten tehdäkään. Kiva elellä miehen siivellä täysin..namnam.

En tiedä mitä tässä pitäis tehdä (okei, ensin toki tuo gradu, jotta tämä paniikki-tilanne ois edes mahdollinen), mutta survonko mie väkisin itteni jonnekin, minne mie muka pääsisin, enhän mie osaa mitään. Ja tuo työkkäri/kela -show on jotain niin älytöntä, että en ees halua tietää mitä kaikkea sinne pitäis tietää ja viedä ja osata. Ne pystyy sumuttamaan mua ihan 6-0, kun mulla ei ole tietämystä noista asioista.

Mies sai työkkäristä niin karmeeta kohtelua viime keväänä vuosi sitten, että huhhuh. Vasta kun työkkäritätille selvisi, mikä mies oli oikeesti ammatiltaan ja MIKSI se oli työttömänä (ei omaa syytään, vaan siksi ettei töitä yksinkertaisesti koko Suomessa ollut), niin muuttui ääni ystävällisemmäksi. Siihen asti kohteli kuin jotain pohjasakkaa, joka vaan makaa jossain sohvalla, eikä työnkäynti kiinnosta. Kiva kiitos siitäkin yleistyksestä. Jos on nuori mieshenkilö, niin ei se tarkoita, että ei töitä halua. Prkl. Lisää hirvittävästi mun motivaatiota näyttää naamaani tuossa puljussa, olen vain yksi työtön maisteri lisää. Enkä TODELLAKAAN halua lähteä mihinkään hanttihommiin. Jos ois sairaanhoitaja/rakennusmies/pitsantekijä/kirjanpitäjä/mikä tahansa muu kuin mun ala, niin töitä ois. Mutta ei tuo sairaanhoito oikein ole mun unelmatyötä. Todellakaan.

Voi elämä taas tätä touhua.

Ihme touhua ja unelmia

En ymmärrä. Mistä ihmeestä mun kroppa on taas huitassu ihtensä ihan sekasin? Ei ole mitään järkeä tässä touhussa. Jos en paremmin tietäisi, luulisin olevani raskaana :) Mutta en muuta keksi, kuin stressi. Mutta mistä ihmeestä mie nyt muka stressaan? Gradu joo, mutta mitäs stressaamista tässä on, pitää vaan tehä hommia ja piste. En voi käsittää.

Toivottavasti pysyisin nyt kasassa ja hengissä edes pari kuukautta.

Tänään olen pitänyt gradu-välipäivää. Uppouduin asuntomessu-esitteen pariin. Kivoja taloja, osa kyllä ihan kamaliakin. Mutta mielenkiinnolla odotan sunnuntain reissua, haluan nähdä ne vaatehuoneet (kerrankin on muutamassa älytty ilmeiseti rakentaa oikeasti vaateHUONE/pukeutumistila ja kodinohoitoHUONE, eikä mitään läpikulkureittejä, käytäviä ja pökinöitä). Jotkut on kyllä ihan käsittämättömiä ratkaisuja, mutta toisaalta makuja on monenlaisia. Enemmän näyttäisi tänä vuonna olevan esillä sellaisia taloja, joissa voi jopa ihan asuakin, eikä vaan edusteta tyylikkäästi ilman huonekaluja ja toimivaa keittiötä :) Mutta vaatehuoneen mä haluan joskus. Sellaisen ison, missä tavarat on järjestyksessä seinillä, kengille on omat hyllyt, peilejä on paljon ja tilaa, valoa, avaruutta. Haluan :) Saa nähdä, päästäänkö miehen kanssa koskaan yhteisymmärrykseen mistään, onneksi ei olla rakentamassa ihan heti lähi vuosina, pitäisi jostain löytää töitä ensin ihan vakituisesti.

Mutta unelmoida saa :)