Käytiin muuten ihanien ystävien kanssa kuutelemassa Johanna Kurkelaa pari päivää sitten. Oli pitkästä aikaa sellainen keikka, että tuli elettyä täysillä mukana. Itkettyä ja naurettua ja varsinkin itkettyä. Tämä biisi oli niitä, jotka jotenkin kolahti ja tuntui kuunnellessa ihan siltä kuin sydän pakahtuisi.
Jossain metsäin takana aavat aukeaa.
Kalalokit kiertelevät vanhaa majakkaa.
Laivat lipuu satamasta, ulapalle päin.
Siellä laivan kannella sut viime kerran näin.
Sanoit metsän ahdistavan uuden etsijää.
Saamattomat nahjukset vain lumen seuraan jää.
Tiesit maailman voittavasi, kunhan yrität.
Näivettyköön juurilleen tääl metsäpitäjät.
-----------
Toivon, että etsimäsi maailmanteiltä sait.
Että onnen kulta käsi antoi mitä hait.
Ettei haavees tallautuisi kadun asfalttiin.
Että usko sulla säilyis suuriin unelmiin.
Joskus ehkä muistat vielä maata metsien.
Muistat pilvet valkopurjeet yllä järvien.
Muistat miten kuikka huusi illan ikävään,
pajulinnun hento laulu häipyi hämärään.
----------
Toivon, että etsimäsi maailmanteiltä sait.
Että onnen kulta käsi antoi mitä hait.
Ettei haavees tallautuisi kadun asfalttiin.
Että usko sulla säilyis suuriin unelmiin.
Vain ihmisiä korpimaan sä unohtaa et voi,
lapsuus sekä nuoruusaika terässiteet loi.
Oot yhä yksi joukosta, oot sitä ainiaan.
Sen maailman juhlapöydissäkin joudut muistamaan.
----------
Toivon, että etsimäsi maailmanteiltä sait.
Että onnen kulta käsi antoi mitä hait.
Ettei haavees tallautuisi kadun asfalttiin.
Että usko sulla säilyis suuriin unelmiin.
Laivat lipuu satamasta, ulapalle päin.
Vieläkin sua odotan, oi rakas ystäväin.
säv. ja sov. Tomi Aholainen
san. Heikki Kerkelä
