Olen taas ollut viime aikoina maailman kömpelöin. Miten voikaan kaikki pöydät ja tuolit ym. olla tiellä koko ajan? Ei ihme, että mustelmia löytyy mitä ihmeellisimmistä paikoista, enkä muista yleensä ikinä, että mistä ne ovat tulleet. Saa taas mies vaan pyöritellä silmiään ja päätään minulle..
Olen viime päivät huomannut hautautuvani vaan kotiin. Mies aloitti kesäloman jälkeen työt ja se näkyy meikäläisen arjessa välittömästi. Nukkumaan en tajua mennä yksin, illat pitenee, aamut venyy ja huomaan möllöttäväni yöpaidassa sohvalla vielä iltapäivällä. No, sikäli äitiyslomalla kai sekin on sallittua, mutta pitäisi kyllä nukkua enemmän. Vielä kun se on mahdollista. Syöminen on mennyt myös ihan järjettömäksi, tai lähinnä se, että pitäisi syödä jotain järkevää, eikä vaan napostella kaapista sitä mitä sattuu löytymään. Kävin tänään neuvolassa ja vaikka olen vielä alle sen painon, mitä olin raskaaksi tullessani, niin edelliseen kertaan oli painoa tullut...tai no, varmaan riippuu mihin verrataan, mut kun olen tottunut ihan johonkin muuhun, niin se hätkäytti. Ja varsinkin, kun tiedän että se johtuu siitä suklaasta mitä olen syönyt. JA mikä kamalinta, tiedän sen, että muksu mahassa toteaa "oujee, miepä kasvan sitten kauheaksi monsteriksi, onnea vaan synnytykseen".
Ääääh, tulkaa siis hakemaan mut pois täältä kävelylle vaikka? Viekää mut pois telkkarin ja suklaan luota.
Muutenkin mietityttää kauheasti kaikki. Nyt on kaikki ne vauvat lähipiirissä syntyneet mitä pitikin ja minä olen väkisinkin seuraava. Huh. Ja neuvolassakin ne kauheasti kyselee, että olenko miettinyt sitä ja tätä ja mie vaan katson sitä tätiä silmät teelautasina, että "ööö, oisko pitänyt?". Eli en ole miettinyt rentoutumisharjoituksia (siis öö, mitä mun pitäis kotona tehdä? Mistä minä tiedän miten voin rentoutua tilanteessa, joka tulee olemaan maailman pelottavin ja uusin kokemus ikinä? Kysyttäessä mumisin sille jotain musiikista ja sen auttamisesta ja täti vaan kysyi lisää, että ajattelinko vain kuunnella vai tuottaa musiikkia itse. Ööh, konserttiako mun pitäis ruveta siellä pitämään?? Apua.) tai miten olen ajatellut mahdollista suhtautumista kipuun ja sen lievitykseen itse (öö, yritän miettiä jotain muuta tai sit vaan huudan miehelle?), siis mikä ponnistaminen ja harjoittelu (siis pitääkö sitäkin harjoitella kotona???) ja monta muuta... Se täti varmaan ajattelee, että olen ihan toivoton tapaus.
Pakkasin sen saakutin laukun tässä yksi päivä ja kirjoitin sen listan kaikista niistä miljoonista lääkeallergioista, jotka tuo oikein kivan pikku vivahteen ja jännistysmomentin tuohonkin koitokseen. Juu. En sitä halua edes nyt ajatella.
Tänään neuvolantäti kyseli, että mitenkäs mun mies, ajattelenko minä miten paljon sitä, että pääseekö hän kesken töiden miten paikalle ja olenko suunnitellut, että kenelle soitan, jos mies on vaikka jossain maakunnan toisella puolella keskellä yötä, kun kivut alkaa ja jotain pitäisi tehdä ja olen ihan yksin. Ja että ilmeisesti taidan olla sen ajatuksen kanssa ihan ok. No tuota joo, nyt kun otit tuon asian puheeksi, niin ehkä sitäkin pitäisi miettiä...
Tässä kirjoittaessani huomaan, että olen luullut olevani ajatuksieni kanssa aika okei, mutta se paniikki taitaakin olla ihan oven takana...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti