Kotona taas

Palattiin jokunen päivä sitten anoppilasta (rakas veljentyttö oli kysynyt, että miten myö oikein päästään kotiin sieltä maan alta = Pohjanmaalta, mutta  hyvin päästiin) ja nyt on taas pitänyt totuttautua normaaliin elämään ilman innokkaita isovanhempia. Oli kiva reissu ja muksu jaksoi hyvin. Nukkui suurimman osan ajasta autossa ja päästiin parilla pysähdyksellä perille. Ei jäänyt reissusta traumoja, vaikka etukäteen kammotti.

Jestas miten tuntui ihan lomalta, kun oli ruoka aina valmiina pöydässä ja koko ajan muksulle joku viihdyttäjä paikalla. Neuloin vaan onnellisena joululahjoja ja hyrisin tyytyväisyydestä. Muksullakin tuntui olevan kivaa, kun oli juttuseuraa. Meidän muru rupesi nimittäin reissussa juttelemaan ihan kunnolla. Ja piti sitä muorille ja faarille näyttää mallia, että mitenkä mahalta käännytään selälleen hupsista vaan :). Pohjanmaalla on siis muksulla muori ja faari ja täällä meillä mummo ja ukki. Ei mene sekaisin.

Reissussa saatiin otettua isomuorin kanssa neljästä sukupolvesta kuva, tuli hyvä mieli siitäkin ja isomuorikin oli innoissaan. Harmi, että isofaari on niin huonossa kunnossa sairaalassa, että odotetaan surullista viestiä joka päivä ja ei voitu mennä katsomaan ollenkaan, kun oli tartuntavaarat olemassa. Paha mieli miehen puolesta, että jos se suruviesti nyt tulee, niin ei päästy faaria katsomaan ollenkaan, mutta lähetettiin me kuvia sinne, joten on se nappulan nähnyt edes kuvien kautta.

Miekkonen meni sitten töihin alkuviikosta taas ja olipahan herätys arkeen se yksinään hengailu koko päivän. Vaikka sikäli muksun kanssa on jo aika vakiintuneet aikataulut jo. Unta se vetäisee kaaliin yöllä sen 8-10 tuntia, riippuu päivästä ja siis ilman heräilyjä, mikä on ihan käsittämätöntä edelleen. Ja nyt on opeteltu jo muutaman tunnin päiväunillekin ulkona. Jee. Sit äitikin jaksaa seurustella ihan eri tavalla ne hereilläoloajat, kun tulee vähän omaakin aikaa päivällä unien aikaan. Sekin ihanuus on nähty, että muksu on alkanut itkemään, kun ei ole telkkaria nähnyt kunnolla. Ai miten niin meillä muka on telkkari auki ihan liikaa???? Ei suinkaan. Mitään en myönnä.

Ensi viikosta tulee hyvin mielenkiintoinen, kun mies ilmoitti olevansa toisella puolella Suomea koulutuksessa tiistaista perjantaihin. Aha. Kääk, ekaa kertaa monta päivää yksin muksun kanssa. Kääk. Joten olen innokas kyläilijä ensi viikolla, tiedoksi! :)

Joulukin aiheuttaa täällä stressiä normaaliin tapaan. Pitäisi tietää, että missä ollaan ja milloin ja joululahjoista en edes aloita. Ihan pikkaisen on taas lista pidentynyt tämän vuoden mittaan :) Vaikka anopin kanssa käytiinkin Suomen suurimmassa lankakaupassa (ja seottiin siellä ihan täysin), niin saa puikot huitoa vähän aikaa, jos meinaan kaiken valmiiksi saada. Ja kun pikkuisen tuo minityyppi aina vähän keskeyttää sopivassa kohdin, niin edistystä ei tapahdu ihan sitä vauhtia mitä pitäisi. Mutta kyllä minä jotain valmiiksikin saan!

Muutaman viikon päästä olisi tarkoitus lähteä ekaa kertaa miehen kanssa rimpsalle, kun on miehen työpaikan pikkujoulut. Saa nähdä mitä siitäkin tulee, kun mummo lupasi vahtia muksua, mutta en tiedä miten se käytännössä onnistuu, kun ei jaksettaisi yhden illan takia viedä muksua mummolaan asti. Noh, varasuunnitelma Ö on olemassa, onnea vaan rakkaalle veljelle, mutta häntä on varoitettu.

Tulipahan taas sekalaista tekstiä, mutta tällaiset kuulumiset meiltä tällä kertaa.

Muksu

Tänään täyttää 2 kuukautta meidän perheen uusin tulokas. Ja kyseessä siis ei tosiaan ole kissa, vaikka hirvittävä kissavauva-kuume onkin tällä hetkellä menossa... 

Mikä on sitten ollut erilaista tuommoisen ihmislapsen kanssa? No, ihan kaikki.

Viimeksi eilen nauroin, että raskaana oleminen ilmeisesti sopi minulle, verenpaineet ei ole ikinä olleet niin hyvät, painoa ei tullut ylimääräistä, mielialat oli aika seesteiset (tai miehen mielestä ainakin olin hämmentävän hyvällä tuulella), synnytyskin oli tosi nopea ensimmäiseksi kerraksi ym. Siitä huolimatta tämä vauva-arki on yllättänyt todella. Tänään tosin maailma näyttää huomattavasti valoisammalta, koska yhtäjaksoista unta tuli viime yönä 7 tuntia. Huh, muksu nukkui siis 8,5 tuntia putkeen ja voi sitä juhlaa, kun katsoin muksun kitistessä kelloon ja se näytti puoli seitsemää!! Muutama viime yö on ollut tällaista ja pieni orastava toivonkipinä on hyvin nukkumisesta olemassa, mutta ehkä ei kannata vielä juhlia..

Muuten on huomattavissa pientä ahdistuneisuutta yksin kotona möllöttämiseen. Tällä viikolla olenkin joka päivä lähtenyt johonkin, mutta selkeästi tulee vinguttua miehelle heti, jos se jättää meidät tänne yksin vapaapäivinään. Toisaalta kyllähän hänellekin kuuluu se oma aika ja voin sanoa, että mies on ottanut niin ison roolin vauvan kanssa, että en voi parempaa toivoa, mutta silti jotain tekemistä kaipaisi näköjään ja pientä mökkihöperyyttä on havaittavissa. Muksunkin kanssa pitäisi kyllä viipottaa siellä sun täällä, että tyyppi oppisi siihen. Katselin kateellisena rakkaan ystäväni blogia oman muksun tekemisistä, nehän oli käyny vaikka missä jo patikoimisesta lähtien! Pitäisi siis vaan uskaltaa enemmän ulos ja luottaa siihen, että ehkä se vauvan itku ei ole hirvein asia maailmassa (vaikka se itsestä välillä siltä tuntuu) ja että hommat hoituu jollakin tavalla siitä huolimatta.

Ollaan me nähty toki myös täällä kotona jo sellainen tilanne, että mies joutui tulemaan kesken työpäivän käymään kotona, kun hysteerisesti itkevä nainen soittaa ja taustalla kuuluu karmea vauvan huuto. Jesjesjes, sinä päivänä ja siinä tilanteessa tuli mun jaksamisen rajat vastaan ja miehen kotivisiitti (n. 15 min.) auttoi jaksamaan.

Mutta vaikka kaikkea uutta on pitänyt opetella ja silti on semmoinen olo välillä, että eihän tästä tule yhtään mitään, niin on tuo otus hirveän rakas. Hassua nähdä miten se muistuttaa tuota omaa rakasta miestä ihan tosi paljon ja miten iloiseksi se pieni hymykin voi tehdä, kun se hymyillään juuri minulle. Ja miten hassuja ilmeitä siltä löytyy, varsinkin kun hassu äiti lauleskelee kummia lauluja, ja muksu koettaa olla kannustavan näköinen :). On se meidän oma rakas Pötikkä.

Veljet ja siskot

Minähän tunnetusti olen ottanut isosiskon roolin jo aikoinaan melkoisen vakavasti ja kaikki isosiskot tietää, että ei se lähde ikinä pois päältä, vaikka se veli olisi jo aikuinen.

Nyt oon viimeiset viikot huoli painanut vähän siskoa taas. Veljellä on menossa isoja elämänmuutoksia, joista se varmaan itsekään ei oikein tiedä vielä, että mitä tekisi. Veli on joutunut miettimään joitakin asioita täysin uusiksi ja se sinänsä on ihan hyvä homma ja tämä sisko täällä tsemppaa kyllä kovasti. Toisaalta siskoa myös vähän pelottaa, että muistaahan veli hoitaa kaikki hommansa kunnolla kaikkea uutta odotellessa, ettei sitten petykään pahasti, jos uudet tuulet ei toteudukaan. Tämä sisko on myös huolissaan siitä, että muistaahan veli pitää huolta myös perheestä ja läheisistä siinä samalla, ettei ne katoa matkalle siinä uusien tuulien mukana. Tämän siskon on toisaalta  hirmu vaikeeta mennä puhumaan sille ihanalle veljelleen, ettei se luule, että mie vaan nalkutan ja yritän pomottaa ja päteä. Tämän isosiskon tarkoitus ei ole tehdä niin, vaikka se veli saattaa niin luulla. Tämä sisko on hirmuisen iloinen omasta rakkaasta veljestään ja karmean ylpeä monesta asiasta, mitä tämä veli on tehnyt ja tulee tekemään. Tämän siskon mielestä veli on ollut urhea ja isompi ihminen monessa asiassa, kuin tämä sisko olisi ikinä pystynyt olemaan. Tämä sisko haluaa olla kannustava ja tsempata myös silloin, vaikka veljestä tuntuisi siltä, että mikään ei onnistu. Tämä sisko toisaalta haluaa muistuttaa myös niistä velvoitteista ja ikävistä asioista. Koska niitäkään ei voi unohtaa. Jos tekisi ne ikävätkin asiat kuntoon, niin sitten voisi nauttia paljon enemmän niistä uusista kivoista asioista, näin tämä sisko ajattelee.

Monen mielestä tämä sisko hössöttää liikaa ja voisi antaa välillä vaan olla. Mutta ei siskona olemista voi lopettaa, koska siskot on tehty sitä varten, että ne pitää huolta ja antaa välillä neuvoja, vaikkei veli niitä haluisi kuullakaan. Kaikesta huolimatta tämä isosisko rakastaa veljeään hirmuisesti joka ikinen päivä.