Onko se vaan unta?

Unet on viime aikoina mietityttäny päivisin. Olen nyt muutamana aamuna heränny niin todentuntuisen unen keskeltä, että on mennyt monta tuntia ennen kuin olen ollut taas normaali oma itseni, kun en tiedä mikä on totta ja mikä ei, ja mitä siitä kaikesta pitäisi ajatella. Viime yönä oli taas perinteinen "olen raskaana" -uni menossa ja en muista siitä mitään muuta kuin sen, että oltiin hirvittävän onnellisia ajatuksesta ja ihmettelin sitä, koska eihän mun vielä pitäny lapsia saada ja miten tämä kaikki sekoittaa elämää ja olin silti niin kauhean onnellinen:D Ja aamulla kun heräsin, niin piti heti tarkistaa, että oliko se miun maha minkä kokoinen:D

Välillä oikeasti ihmettelen alitajuntaani ja mistä se oikein vetäisee noita aiheita...me ollaan onneksi kumpikin ihmeellisen unen näkijöitä. Aamuisin vertaillaan, että kumpi näki oudompaa unta:D Minä olen vielä häviöllä, koska pari yötä sitten minä kuulemma ammuin tuon minun rakkaani ihan sumeilematta...että joopajoo..

Unet on kyllä monta kertaa olleet avuksikin. Jos on jotain todella tärkeetä mietittävää, niin ne yleensä seuraavat uniinkin. Ja silloin tulee monta kertaa ne parhaat ratkaisut. Ainakin oma äitini on hyvä esimerkki siitä, että se on ratkaissut monta arkielämän ongelmaa unissa. Meidän perheessä on totuttu siihen, että äiti tulee aamulla silmät loistaen kertomaan, että:" Nyt tiedän miten se kannattaa tehdä!". Kätevää sinänsä.

On unet kyllä pelottaviakin. Toissaöisessä unessa ei ollut mitään painajaisen aineksia, enkä missään tapauksessa pelännyt unen aikana ollenkaan. Mutta tuloksena oli kuitenkin se, että mietin ja painiskelin itseni kanssa koko eilisen päivän miettien unen tarkoitusta, ja mistä hitosta se nyt tähän ilmaantui? Kun ei sille ollut mitään syytä..Noh, onneksi se kuitenkin oli vain sitä Unta, mutta hämmentävää kylläkin.

Olen viime aikoina kuunnellut uutta Stellaa kasvavalla innolla. Vasta toisella kertaa pääsin oikeasti sisälle niihin kappaleisiin ja tajusin miten järkyttävän surullisia ja synkkiä ne biisit on. Mutta jotenkin niistä tulee silti hyvä mieli. Kummallista. Ja on muuten taidokasta ja nimenomaan KAUNISTA musiikkia. Hienoja oivalluksia ja eniten kunnioitan sitä, ettei ole tyydytty mihinkään tai tehty helpomman kautta. Ja mitä enemmän sitä kuuntelee niin sitä paremmaksi ne biisit muuttuu. Itsekin haluaisin joskus tehdä sellaista musiikkia, joka saa ihmiset ajattelemaan oikeasti. Ettei se vaan ole jotain taustamölinää, joka ei sytytä mitään kipinää tuolla sisällä.

Tähän voisi tietysti kommentoida, että kunhan nyt tässä tilanteessa saisi tehdä edes jotain musiikkia...Aika köyhältä tuntuu elämä, kun ei ole mitään musiikillista säpinää menossa. Ja sitä laulamista..sitä kaipaan niin paljon, että sattuu. En oikeasti muista, milloin viimeksi olisin laulanut ihan oikeasti jossain ihmisille..sekin tuntuu jo ihan unelta.

Odottavan aika on pitkä..

Nyt se on taas ohi vuodeksi. Nimittäin mm-lätkä. Ihmeen koukussa sitä on joka kevät ja tuntuu, ettei kesä tule ilman sitä perinteistä kahta viikkoa jääkiekon parissa. Vaikka näin pessimistinä katson pelejä kauhusta kankeana, naama ihan valkoisena ja toistelen minuutista toiseen:"kohta se Ruotsi tekee kuitenkin maalin, kattokaa vaikka...ihan varmasti tekee". Ihme touhua..

Ollaan vietetty tässä viikonloppua pohojanmaalla ja mukavaa on ollut=) Kiva nähdä ihmisiä pitkästä aikaa ja mukavaa kattoa miten tuo parempi puolisko on niin erilainen täällä kotonaan. Tai ehkä ei enää kotona vaan kotiseudullaan. Ja helpottaa se aina minunkin huonoa omaatuntoa siitä, että olen riistänyt toisen väkisin toiselle puolelle Suomea. Ja on mukavaa huomata, että anoppi tuntuu olevan joka kerta enemmän mielissään, kun me tänne tullaan. Vaikka nytkin on jo monta kertaa kuultu kommentti :"Syökö kissa vai annetaanko miniälle?", mutta onneksi ei kertaakaan anopin suusta ja yleensä aina suuren naurunremakan säestyksellä=)

Synttäritkin oli ja meni. Joskus lapsena ne vielä oli ihan hirvittävän suuri tapahtuma, mutta nyt on käyny niin kuin on käyny joulullekin, että se vaan on ja menee pois ilman sen suurempia hälinöitä. Ehkä sitä tosiaan tulee jo vanhaksi=)

Meillä on nyt koko viikonloppu selailtu nettisivuilta autoja..kunhan tuo pihalla oleva murisija saataisiin myytyä ensin..ja miun pitää olla se ilonpilaaja, kun vaadin autoon 4 ovea ja ratin vasemmalle puolelle..en halua ajaa mummojen päälle ja olisi ihan kiva mahtuakin siihen autoon tavaroiden kanssa. Kaipa se mun pieni pyyntöni on jo pikkuhiljaa mennyt perille ja semmosta farmaria ollaan ostamassa..enää puuttuu ne kissat ja lapset niin ois perhesysteemi valmis..voi jestas sentään;)

Ja enää pari viikkoa niin rakas muruliini ystäväni tulee takaisin!!

On sitä odotettukin...

Hätäpuhelu

Oli muuten elämäni kauheimpia kokemuksia, kun jouduin soittamaan itseni takia hätäkeskukseen. Olen vielä sellainen ihminen, että oikeasti vaaditaan älyttömästi, että uskallan ne kolme numeroa painella. Kohdallani vanhempien varoitukset on ainakin toiminu täydellisesti, enkä tosiaankaan soittele huvin vuoksi mihinkään. Mutta viime perjantaina tuli sellainen hetki, että oli huvi kaukana. Sanotaan nyt vaikka näin, että en enää KOSKAAN halua mennä viisaudenhampaan leikkaukseen. Siitä ei seuraa MITÄÄN hyvää. Ensinnäkin jouduin hakemaan ensiavusta keskellä yötä kipulääkkeitä, kun olen allerginen kaikelle ja mikään normaali lääke ei toimi. No sitten tietysti sain vielä allergiakohtauksen siitä antibiootista jota pitää syödä pelkästään varmuuden vuoksi, ettei tule tulehduksia..

Elämäni kauhein perjantai. Onneksi jo ohi ja selvisin vielä hengissä.

Ikäkriisistä ei tietoakaan

Vielä olisi muutama päivä aikaa siihen, että taas tulee vuosia lisää..Ja ei kuule haittaa yhtään, odotan ihan innolla=) On vielä ainakin toistaiseksi mukavaa ikääntyä, saa nähdä olenko samaa mieltä vielä muutaman vuoden päästä. Toisaalta, eiköhän se ihmisen ikä riipu ihan omasta itsestä. En haluaisi ruveta panikoimaan omaa vanhenemistani koskaan. Ehkä se panikoiminen liittyy enemmän siihen, että onko saanut mitään aikaiseksi, eikä siihen miten vanha on. Ryppyjä kun silmäkulmissa on ollut jo monta vuotta, mutta eiköhän ne tällä nauramisella vaan lisäänny;) Ja hyvä niin.

Enemmän olen viime aikoina miettinyt elämää ja sitä mitä tosiaan on tullut tehtyä ja mitä pitäis vielä tehdä. Ja saako sitä koskaan tehtyä niitä sellaisia asioita mistä on aina haaveillut..jääkö unelmat vaan unelmiksi? Vanhenemisen huomaa vaan siitä, että kaverit ympärillä saa lapsia ja menee naimisiin..ja toisaalta ympärillä on aina niitä, jotka ei näin tee ja ei tarvitsekaan. Ja hassua on se, että itse kuvittelee vielä olevansa 15-vuotias, kun kaikki muut kohtelee jo ihan aikuisena. Mutta itse kuvittelee vielä olevansa liian nuori kaikkeen..asuntolaina?lapset?työt? Ne kuulostaa kaikki jotenkin hirvittävän pelottavilta vieläkin, vaikka ovat jo ihan ajankohtaisia. Ehkä sitä pitää vaan heittäytyä siihen elämään ja lakata analysoimasta liikaa, mutta minä niin tykkään miettiä kaikkea monen vuoden päähän...ja kun se valmistuminenkin häämöttää jo ihan lähellä eikä enää "siellä jossain" tulee väkisinkin mietittyä kaikenlaisia..

Ensin pitää kuitenkin selvitä ensi kesästä=) Koska kukaan ei huolinu mua töihin, pitäisi joku päivä lähteä käymään yliopistolla tulostelmassa vähän gradu-lähteitä ja ruveta pikkuhiljaa miettimään sen kirjoittamista. Toisaalta olen jo vähän innoissani asiasta, mutta ensin pitää tehdä hurjasti taustatöitä, että sen itse kirjoittamisen voi aloittaa..Kesä on kyllä täynnä kaikenlaista muutakin kuin koneen äärellä istumista. Bon Jovin olympiastadion-keikkaan on enää kuukausi!! Ja on sitä odotettukin! Toivottavasti mitään ei nyt tapahdu, jotta pääsen paikalle.

Mutta ensin juhlitaan vanhenemista täysillä=)