keskiviikko 29. syyskuuta 2010

Sekavaa höpinää

Siivosin tänään. Mies oli töissä, joten sain pitkästä aikaa siivota ihan rauhassa ja kunnolla yksikseni. Oli jopa ihan mukavaa :) Ei tarvinnu yhtään tapella siitä, että miksi pölyt pyyhitään ennen imurointia ja miksi tavarat laitetaan ensin paikoilleen ja vasta sitten kannattaa siivota. Jätin minä sille kasan mattoja puisteltavaksi, se on miesten hommaa. Piste.

Sepi-raukka taas pelkäsi imuria kuollakseen. Voi toista :(

Ihan kivoja syyspäiviä on ollut nyt pari päivää. Ulkonakin tehtiin vähän hommia toissapäivänä, leikattiin nurmi, revin vähän kuivia oksia ym. kasaan ja laitettiin omenapuulle jo verkko, ettei jänikset sitä talvella popsi. Vietiin grilli autotalliin ja muutenkin vähän katsottiin, että miltä piha näyttää, jos vaikka lumen pukkais. Onhan se kohta jo lokakuu ja sekin on ihan mahdollista. Ensi kesänä pitää kyllä käyttää aikaa noihin pensaisiin ja puihin, omenapuu pitää leikellä ja kirsikkapuulle pitää keksiä jotain, osa oksista näyttää kuolleelta, joten pitää sitä ens keväänä vähän väsäillä. Samoin mie julistin sodan kiveyksen välissä kasvaville sammalille. Odottakaahan ensi kevättä, niin mie hävitän teidät pois!!

On se vammasta miten paljon omakotitalossa onkaan tekemistä, ja miten ei vaan osaa. Mua pelottaa kamalasti, että me tyritään tässä jotain ja tämä menee ihan pilalle tämä talo. No, kysyä onneksi aina saa, jos ei itse osaa :)

Gradun kanssa on ollut pari päivää hiljaista. Vietettiin "laatuaikaa" miehen kanssa. Riitelyksihän sekin lopulta meni, mutta onneksi saatiin selviteltyä sekin. Ei olekaan pitkään aikaan tarvinnu kauheesti tapella. Oli sekin aika, kun mitään muuta ei tehty. Toisaalta silloin mies oli toisella puolella Suomea koulussa, joten se kiristi tunnelmaa ihan kiitettävästi. Mun pitäis vaan hirveesti keskittyä siihen, että osaisin sanoa mikä painaa, enkä vaan murjottaisi. Se on ihan hirvittävän vaikeeta mulle ja mä sen kyllä tiedostan. Ja yritän ja yritän. Onneksi tuo mies on hullu ja rakastaa mua tämmöisenä. En voi sitä ymmärtää aina välillä :)

Huomenna siis jatkuu gradu-touhut, taulukointia olen tehnyt ja vielä ois muutama vuosi tekemättä ja pari haastattelua ois luvassa. Pitäis muistaa tarkistaa vähän niitä kysymyksiä etukäteen...

10 kommenttia:

Pia kirjoitti...

Mä en tiiä tökkäänkö nyt pääni ampiaispesään, mutta ne pölyt tosiaan kuuluisi pyyhkiä vasta imuroinnin jälkeen...*hiippailee takavasemmalle* :D

minä kirjoitti...

No ei todellakaan! Mitä järkeä siinä on? Ihan takapajuista touhua, ensin muka imuroidaan kämppä puhtaaksi ja sitten pyyhitään pölyjä ja roskia lattialle? Tosi fiksua :D Siispä teen niin kuin äitini opetti ja pyyhin ensin ja imuroin sitten. Äitini kun tietää kaiken, emäntäkoulu on hieno paikka ollut aikoinaan :D

Pia kirjoitti...

No eipäs!

Katos ku se imuri nostattaa pölyä ja karvaa huoneilmaan ja sit ne sieltä ilosesti laskeutuu niille vasta pyyhityille pinnoille, että mitäs järkeä siinä sitten on? :D

Pia kirjoitti...

Ai nii ja toinen asia jonka nyt varmuuden vuoksi sanon ku en tiiä tiiätkö. Eli siis kannattaa ottaa selvää mitä puita ja pensaita ne uusimista tarvitsevat ovat, koska jotkut kuuluu pistää matalaksi syksyllä ja jotkut keväällä. :)

Nii ja vähän on pakko vänistä, että mieki haluun oman pihan. Murr.

minä kirjoitti...

No meijän kämpässä toisaalta on ihan sama miten päin tehdään, koska sitä karvaa on ihan saamaristi kaikissa tapauksissa :D Joten riita poikki :D

En mie mitään tiijä noista pensaista ja puista..naapurin setä sanoi keväällä, että ei kuulemma sitä meijän välistä aitaa tarvi leikata. Aha, ei sitten leikattu. Kysyn ens keväänä uudestaan :D Ja toi puu on siis omenapuu (ai mikä omena, en mie tiijä) ja toinen on ilmeisesti kirsikka (ei hajuakaan), joten hyvällä mallilla ollaan :D Mut ehkä ne ei talven aikana niin karmeesti kasva, että voin tyylikkäästi siirtää tämän ongelman ensi vuodelle?? :D

Pia kirjoitti...

Sä oot kyllä ihana, hih.

Pikainen kuukkelointi kertoi, että omppupuu leikataan keväällä, mutta kirsikkaa ei saa mennä keväällä saksimaan. Eli hus hus siitä ne kuivat leikelemään pois nyt! :D

minä kirjoitti...

No juu, mutta kun siitä kirsikasta melkein puolet on semmosta kuivaa, mie en tiijä mikä sitä puuta vaivaa, se teki lehtiä vain toiselle puolelle puuta...että ehkä pitää vielä vähän selvittää asiaa, ennen leikkelyä :D

Suppe kirjoitti...

Vaikka riita on jo poikki, niin komppaan Piaa (ja Ollia) kyllä ne pölyt pyyhitään jälkikäteen! :P Ja mieluiten imuroimisen jälkeen ainaki puoli tuntia taukoa, et ne kaikki hippuset ehtii laskeutua pinnoille.

Ne kirsikkapuun oksat on varmaan kuivunu tai paleltunu... jos ne oksat ei osoittaneet mitään elonmerkkejä, nii tuskinpa ne sitä ens kesänäkään tekeen. Raakasti poikki vaan ;) Pellervon sivuilta löyty samanlaisia ohjeita http://www.pellervo.fi/pellervo/3_y00/leikkaus.htm (siel ihan lopussa lukee kirsikkapuun kuivista oksista.)

minä kirjoitti...

Pöh, mie pyyhin pölyt sillon kun haluun ja ennen imurointia, sori vaan! :) Tuntuis niin skitsolta viskellä niitä roskia lattialle imuroinnin jälkeen. Ja kyllä, tapanani on pyyhkiä pölyjä juuri sillä tavalla :D

Kiitos kirsikkapuu-neuvoista. Miun pitääkin tuota miettiä, tuntuu vaan karseelta pistää koko puu ihan nipsnaps :/

Tiipi kirjoitti...

Pölyt on paras jättää pyyhkimättä!!! Näin meillä;)

Vinkkivinkki, kokeile niitä sammalia hävittää painepesurilla. Eli sillä ne laatat "peset", saattaa laattojenkin väri muuttua, jos on pitkään olleet jo pihassa.

Ah, että himottaisi päästä sinne teidän niitä puskia leikkelemään! ;) Se omenapuu pitää leikata silleen, että lunta on vielä maassa =kasvukausi ei vielä ole alkanut, muuten se omenapuu saattaa kärsiä. Ja muistathan taivuttaa oksia alaspäin, muuten eivät tee omenia...

Taas tuli tämmöinen "kaikkitietäjä" esiin, elä pahastu... :)