Nyt on gradu tarkastettu.
Harmi vaan, ettei ollu oma.
keskiviikko 24. kesäkuuta 2009
perjantai 5. kesäkuuta 2009
Toiveet toteen.
Rakkaan ystävän toivomuksesta.
Olen monta kertaa tämän avannut ja meinannut jotain kirjoittaa, mutta aina on sensuuri iskenyt, enkä ole mitään julkaissut. Mikäs tässä, mies meni töihin maanantaina ja selkeästi on piristynyt. Tänäkin aamuna hihitettiin puoli tuntia sängyssä, kun se tuli mua herättämään ja pelleili ihan älyttömiä. Tuli vaan hyvä mieli, kun en ole sitä moneen kuukauteen noin iloisena nähnyt.
Äsken lähti armaat kaasoset koteihinsa. Oli tosi mukavaa, kun sai pitkästä aikaa höpistä ja hekin ovat nyt ajantasalla nykyisestä tilanteesta suurien pirskeiden osalta. Ja letut oli hyviä, vaikka näin itse sanonkin :D
Mies on siis tämän yön töissä, joten itsekseni täällä istun. Menee varmaan aamuun, kun taas unta saan. Olen tosi huono nukahtamaan yksin, vaikka mielelläni nukunkin niin että on tilaa ympärillä. Mutta aivan parhaita on ne aamut, kun herää siihen, että mies tulee viereen nukkumaan.
Rokkijärjestelyt on alkanu taas heinäkuuta kohti oikein kunnolla ja kohta siihen olen taas ihan uponnut. Gradu-asiat kummittelee jo pikkuhiljaa tuolla takaraivossa, kunhan sais noita hääasioita paremmalle tolalle, niin vois niitä kummittelujakin ruveta kuuntelemaan. Toistaiseksi niistä tulee vielä vaan huono mieli. Onneksi on myös päässyt pari kertaa purkamaan mieltään ihan ulkopuoliselle. Ennen juhannusta menen taas ja jospa se siitä pikkuhiljaa. Hyvä kun tuli mentyä. Juhannuksesta tuli muuten mieleen, että mies on töissä, joten pitäis muistaa käydä lainaamassa kirjastosta jotain kivoja kirjoja, että ois tekemistä. Istun siis iloisesti yksin kotona. Nooh, onpahan rauhallista.
Semmoista tänne. Ei siis ihmeitä :) Miestä on ikävä.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)