Epätoivo iskee.

Jenni Vartiainen - Missä muruseni on

Tämä biisi on meikäläiseen kolahtanut ja kovaa. Luukutan sitä kotona yksinäni ihan täysillä. Jostain syystä nämä suomalaiset naisartistit on saanu mut viime aikoina innostumaan musiikista taas pitkästä aikaa. Jenni ja toisaalta myös Johanna Kurkela sytyttää ja biisit on oikeesti hyviä. Pitäis jostain repiä rahat ja käydä ostamassa levyjä. En ole pitkään aikaan musiikkia itselleni ostanut ja nyt tuntuis siltä, että nuo levyt kyllä haluaisin.

Gradu edistyy ja ei edisty. Sain VIHDOIN valmiiksi ne saamarin tilastot. Nyt on jotenkin orpo-olo, kun pitäisi jatkaa tästä eteenpäin ja en tiedä mistä aloittaa. Tekemistä on niin valtavasti ja se tuntuu ihan mursertavalta. Uaaah, mä en saa tuota varmaan ikinä valmiiksi..

P.S. I love you

Tuo elokuva tappaa minut joka kerta.

Ei ole kenellekään uusi asia, että minuun tuollaiset hömpät kolahtaa. Mutta on kaksi elokuvaa ollut aina ylitse muiden. Holiday (joka on vaan ihan mahtava, jestas mikä tunnelma) ja tämä P.S. I love you. Holidayssa on ihan jees tunnelma ja sellainen hyvä mieli, mutta voi luoja tätä toista. Ei ole olemassa toista elokuvaa, joka saa mut itkemään heti ensimmäisestä minuutista alkaen. Itkin nytkin siis 2,5 tuntia putkeen, mainostauoilla kävin vessassa ja keittämässä teetä ja niistin nenäni. Muuten: pelkkää ja totaalista itkemistä. Olen lukenut tuon kirjana joskus vuosia sitten ja pitäis varmaan testata uudestaan, että saako samanlaiset oireet kirjakin aikaiseksi vai johtuuko se vaan tuosta elokuvasta. Sen ensimmäiset kymmenen minuuttia on vaan niin meikäläisen ja miehen elämästä, niin perus-riita kuin voi ikinä olla. Ja jotenkin se ajatus, että toiselta tulee kirjeitä kuoleman jälkeenkin on niin riipaiseva, että voi hyvä jumala sentään minä olen tolaltani pelkästä ajatuksesta. Ja siihen soppaan kun lisätään musiikki ja irlantilaiset miehet ja maisemat niin voi juupeli sentään.

Olo on aika piestyn oloinen. Olen vielä kaikenlisäksi kipeä jo kolmatta viikkoa, kahden ensimmäisen viikon oireita olivat kurkkukipu ja lämpö. Nyt uutena kehiin tuli nuha. Oi miten ihastuttavaa.

Mies suuttui mulle tänään, ja pakotti lepäämään väkisin. Ahdistaa vaan, kun pitäis gradua tehdä höpelönä, enkä joutais lepäilemään.

Kissat sai mut repeämään tuon leffan lopussa ihan totaalisesti. Olin siis jo itkenyt 2 tuntia 25 minuuttia putkeen ja silmät oli melkein muurautunu umpeen. Albus tuli lähelle ja katsoi minua hämmentyneen näköisenä. Hyppäsi syliin ja rupesi kehräämään. Vähän ajan päästä Sepi tuli kans paikalle. Raukat säikähti, että mikä mulla on ja miksi rääyn kuin hullu. Tuli vaan sellainen hullu-kissanainen olo, peiton alla teekupposen kanssa katson hömppäelokuvaa yksin kotona itkien pimeässä ja vain kissat on seurana. Onko kliseisempää kuultu?

Odotan mieheltä puhelua, se lupasi soittaa, kun tiesi, että katson tuota elokuvaa ja itken yksinäni. Pitäisköhän meidän lähteä sinne häämatkalle "sitten joskus" vaikka Irlantiin ja Skotlantiin? Voi hyvää päivää, itkisin siellä varmaan onnessani joka päivä pelkkien maisemien takia. Mie olen niin pöhelö.

P.S. minä rakastan sinua rakkaani, aina ja ikuisesti.