Piru keksi hampaat

Minä yksinkertaisesti vihaan omia hampaitani. Niistä ei ole ollut minulle elämässäni mitään muuta kuin harmia! En vaan voi ymmärtää miten tämä kaikki pitää tapahtua AINA minulle. Ymmärränhän minä sen, että jos elämässä sattuu ja tapahtuu jotain kivaa niin jotain paskaakin pitää tulla tilalle, mutta HEI PLIIIIIS, miksi aina minä?

Eli: minähän kävin teettämässä ruuvin suuhuni. Leikkaus meni hiton hyvin, uusi hammas ois pitäny laittaa toukokuussa ruuvin päälle ja IKINÄ en ole ollut niin hyvissä käsissä kuin kummisetäni luona joka hoiti miut tosi hyvin ja ei ole ikinä koskenut niin vähän (lue: ei yhtään) hammaslääkärissä kuin tuolloin! JA minua porattiin luuhun, laitettiin ruuvi, ommeltiin ymymym. Kyllä kunnollisen hammaslääkärin näköjään tunnistaa.

NOH, tämähän ois ollu liian hyvää ollakseen totta. Niinpä nyt, kun olin lopettanut hevoselle tarkoitetun antibioottikuurin jo pari viikkoa sitten, kipulääkkeitä en ollut syönyt puoleentoista viikkoon enää ja elämä näytti jo hyvältä, suunnittelin pääseväni syömään myös toisella puolella suutani ensi kesänä! No eihän se niin voi mennä.

Huomasin pari päivää sitten, että ruuvin ympärillä näytti olevan turvotusta ja niin kuin olisi nestettäkin. Soitin tänään epävarmana YTHS:lle ja kysyin tarviiko tulla, hoitaja sanoi, että "tule heti". Sielläpä selvisi, että koko paska mäti ja se ruuvi ei ollu luutunu lainkaan, vaikka semmosta ei kuulemma ikinä tapahdu (no minullepa tapahtuu, tietysti). Eikun hammaslääkärin yksityisvastaanotolle (kun se ei ollu tänään meitä opiskelijoita kiusaamassa) ja kiskottiin sitten koko ruuvi helvettiin.

Nyt sitten syön taas hevos-kuuria antibioottia (lääkärin sanoin:"hiivatulehdusta odotellessa") ja puoli vuotta pitää tuota parannella ennen kuin voi miettiä että "laitetaanko siihen taas sitä hammasta vai mitä tehdään". Että VOI PERKELE.

Älyttömintä on, että ei muuten taaskaan tämä täkäläinen lekuri odotellut puudutuksia, leuka puutui sitten kun lähdin lekurilta ja siihen mennessä ruuvi oli tongilla jo kiskottu ulos. JA puudutuspiikkien laittaminen koski enemmän, kuin kummisetäni suorittama koko HAMMASIMPLANTIN laittaminen ja luun poraaminen ja ties mikä. Että joopajoo. Rakas puoliskoni sai ihan hirveen raivarin ja piti pidätellä, ettei se mennyt vetämään sitä lekuria turpaan..

Koko episodissa iloisinta oli se, että ruuvin laittoi onneksi kummisetäni hintaan 0 euroa, sitten muuten olisi vitutus ollut jossain sfääreissä, jos olisin maksanut siitä oikean hinnan eli yli 1000 euroa.

Mitä tästä opimme? Älä koskaan kuvittele, että elämässä olisi kaikki hyvin. Ei ole ikinä. Mutta minä vaan en jaksa tätä, en jaksa.

Olen ihan varma....

...että ihmiset ovat ihan hulluja. Tämä päivä jotenkin varmisti teoriani täydellisesti.

Hermot menee ja järki lähtee.

Kertokaapas te viisaat ja ah niin ihanaiset ystäväni että MITÄ IHMETTÄ MINÄ TEKISIN.

Tilanne:

Miehellä ei töitä, rahaa tulee vähän. Valtio on kitsas. Ei hajuakaan mistä töitä sais. Ei viitsitä muuttaa Helsinkiin ainakaan ihan vielä.

Minulla osa-aikatyö josta tulee mahtavaa työkokemusta, mutta toooosi huonosti rahaa. Menenkö siis ja etsin itselleni uuden työn kesäksi josta saisin enemmän rahaa ja elämä helpottaisi? Joka tapauksessa aion jättää työni ehkä ensi syksynä, jotta OIKEASTI saisin sen gradun joskus valmiiksi. PAITSI jos ne antaa mun olla töistä poissa pari kuukautta ihan pokkana tekemässä gradua ja voin sitten tulla takasin. JA pitäis selvittää, että voiko ne palkata mut vaativampiin tehtäviin sitten kun olen valmistunut? VAI heitetäänkö mut automaattisesti pihalle, joten silloin syksyllä lopettaminen olisi ihan järkevää, koska joka tapauksessa lennän pihalle. No eikö silloin kannattaisi lopettaa työt JO kesäksi ja hommata kesäkuukausille parempi palkkainen homma???
Varsinkin jos tulee ne saamarin pirskeet joihin uppoaa miljoona.

Että ei vissiin mene hermo ja naksahda aivot tätä miettiessä. TOISAALTA jos jäisin tuonne kesäksi niin saisin muutaman viikon jopa pitää LOMAA, kun toiset tekis mun työt..jolloin käytännössä myös itse olisin vapaaehtoisena heilumassa siellä sun täällä, mutta kuitenkin. MUTTA, en tule saamaan opintotukea kesän ajaksi, joten rahat on silloin ihan älyttömän tiukilla. MUTTA jos rakas armaani saa töitä niin sitten saan tehdä ihan mitä huvittaa. Mutta voinko odotella? No en voi, kun kesätyöt menee jo..

En tiedä.

Tietääkö joku?

Hömpötyksiä.

Tuntui jotenkin niin vaikealta kirjoittaa tuon edellisen jälkeen. Vaikka aikaa on kulunut, niin tuntui liian konkreettiselta elämän jatkumiselta, jos alkaisin paasata jostain turhasta. Mutta sattumalta avasin tämän pitkästä aikaa ja tuli olo kirjoittaa taas. Ja kun rakas ystävänikin sitä toivoo, niin antaa mennä. Ei tätä taida kyllä kukaan muu lukeakaan:)

Minä olen hömpähtänyt ihan totaalisesti. Myönnetään, olen juhlaihminen ja varsinkin hää-ihminen aivan täysin. Kertakaikkiaan rakastin järjestää kavereideni häitä kaason ominaisuudessa, vaikka rankkaakin se oli ja aikaa meni tuhottomasti. Mutta nautin joka hetkestä. Olen pienessä päässäni haaveillut oman hääsuunnitteluyrityksen perustamisesta jo pitkään..en tiedä milloin uskallan sen oikeasti toteuttaa:)

Tällä hetkellä intoni kohdistuu niihin omiin juhliin. Tuo toinen puolisko vahingossa antoi minulle luvan lähetellä tarjouksia ja kysellä vähän ja siitäkös tämä sitten lähti. Jos totta puhutaan niin kyllähän minä olen niitä juhlia suunnitellut siitä asti, kun sormus tuohon nimettömään melkein 3 vuotta sitten ilmestyi, mutta nyt vasta tämä räjähti päässäni oikein toden teolla. Kun yhdessä puhuttiin jo ajankohdastakin..siitä tulee ihan totta!!

Siispä eikun suunnittelemaan ja hömpöttelemään. Hirveästi pieniä asioita, jotka saavat hyvälle tuulelle:)

On toisaalta mukavaa, että on jotain kivaa mitä odottaa ja miettiä. Viime syksyn takia kun kouluasiat menivät niin kuin menivät. Pelkkä gradun ajatteleminen saa mielen sykkyrälle ja sydämen pamppailemaan. Enkä halua sitä nyt ajatella. Paha mieli siitä vain tulee.
Syksyllä oli siis iso huoli rakkaasta ystävästä, suuri menetys perheessä ja sitten vielä itse sairastuin pitkäksi aikaa. Ei siinä paljon muuta kerinnytkään sitten miettiä. Nooh, toisaalta viime vuosi oli niin hullua tuon koulun kanssa, että teki hyvää välillä keskittyä vain ihan olennaiseen eli niihin rakkaisiin ihmisiin ja itseensä. Tällainen perfektionisti vaan saa sen jälkeen suuria paniikkikohtauksia siitä, mitä kaikkea on jäänyt sen takia tekemättä. Mutta ei voi mitään. Elämässä jotkut asiat vaan näköjään tulevat ajallaan ja niille ei mitään mahda. Siihen on varmaan minunkin totuttava. Kaikkeen ei pysty vaikuttamaan, vaikka kuinka haluaisi.

Huomenna tai itse asiassa tänään ollaan menossa taas anoppilaan. Odotan sitä. Vaikka toisaalta viime aikoina on oltu niin vähän kotona, että ahdistaa. Kyllä pitäisi joskus saada vain olla, eikä pestä paniikissa pyykkiä ja lähteä taas lentoon. Kunhan sais itsensä kuntoon ja asiat raiteilleen niin olisi helpompaa. Onneksi kaikki tärkeät asiat ovat nyt hyvin. Onneksi myös sinulla ystäväni, se helpotti kuulla.

Ja ne juhlatkin tulossa...niitä odotellessa;)