Työtön opiskelija

Kirjaimellisesti.

Lähetin juuri irtisanomisilmoituksen työnantajalle huomisesta alkaen. Puhuttiin tänään puhelimessa ja tulimme siihen tulokseen, että mun on järkevämpää irtisanoutua kuin roikkua listoilla. Olen siis jo puoli vuotta ollut kotona koulun takia ja vielä pari kuukautta olisi kulunut samalla tavalla. Työnantaja antoi siis ymmärtää, että heidän kannaltaan on helpompaa, jos lähden pois -> jos ei ole aikomusta tulla kohta töihin. JA eivät pysty lupaamaan mulle kunnolla töitä vaikka sinne menisinkin, koska muitakin on töissä ja ei mulle rahallisesti riitä pari päivää kuussa. Ja valmistumiseni ei olisi vaikuttanut palkkaan mitenkään ja tarkoitukseni on saada töitä muualta. Vähän tuo kirpaisi, mutta ymmärrän heidän pointtinsa ja ei tuo kovin edullista olisi ollut mullekaan, koska siinä vaiheessa kun valmistun, olisi tuolla ajatuksella/sopimuksella ollut taloudellisesti järkevämpää olla työttömänä kuin tehdä paria päivää kuussa töitä.

Hassulta se silti tuntuu. 2 vuotta kuitenkin tuolla olin, vaikka viimeiset puoli vuotta olinkin lähinnä kotona. "Mitäs nyt?" -ajatukset risteilevät päässä. Toisaalta nyt pitäisi oikeasti saada tuo gradu valmiiksi ja hakea sitten oikeita töitä jostain. Opiskelukaveri kertoi just avoimesta työpaikasta sen työpaikalla toisella puolella Suomea, mutta sekin ois jo tammikuussa. Hitto.

Onneksi työnantaja lupasi hyvän työtodistuksen ja kertoi heidän olevan työhöni tyytyväisiä. Että ei sentään ihan huonosti mennyt :)

Nyt on sitten tulevaisuus ihan avoin. Vähän pelottaa.

Äidit ja tyttäret

Mulla on varmaan maailman parhaat appivanhemmat. He ovat tulossa kylään parin tunnin päästä ja ovat meillä sitten onneksi ihan muutaman päivän, jotta keretään taas vaihtaa kuulumisia pitkästä aikaa. Toiselta puolelta Suomea on aina vaikea tänne matkustaa, varsinkin kun työt ym. haittaavat lomien järjestelyä. Mieheni isä on nyt jäämässä eläkkeelle ja anoppi ensi syksynä, joten sitten näkeminen helpottuu ehkä joiltakin osin. Itsellä on vaan niin paha mieli siitä, että emme käy siellä tarpeeksi, vaikka he sen ymmärtävätkin.

Tulen muistamaan aina sen, miten häitä järjestellessä oltiin käymässä miehen kotona ja anopin kanssa häärättiin kaikenlaista ja yhtäkkiä hän totesi, miten on niin mukavaa, kun hänellä on kaksi poikaa ja nyt miniöistä on mahdollista saada niitä tyttäriäkin. Että olen hänelle kuin oma tytär.

Omasta äidistäni muistan sen, kun appivanhempani olivat ensimmäistä kertaa tulossa vanhempieni luokse kylään (me olimme silloin jo kihloissa), huseerasi äitini aivan höpelönä ympäriinsä ja panikoi mm. onko postilaatikon ympäriltä leikattu nurmikko. Kaiken piti olla ihan täydellistä. Ja sitten kun he toisensa tapasivat, rentoutui äitini selvästi ja kuiskasi minulle jälkeenpäin, että "ihan mukavia ja tavallisia ihmisiähän he olivat"Ai todellako?  Enpä olisi mitenkään uskonut :) Äidit on välillä sellaisia. Oma äitini varsinkin. Olen perinyt niin paljon tuota höösäys-puolta, että saa nähdä millaiseksi se vielä tästä kehittyy iän myötä. Toisaalta toivoisin myös, että omalta äidiltäni olisin perinyt sen kaikkitietävyyden. Se on ilmeisesti joku äitien mystinen ominaisuus. He tietävät aina tavaroiden paikat ja toisten asiat. Äidille on ihan turha mennä kertomaan mitään "uutisena", koska se on kuitenkin tiennyt sen jotenkin. Aivan sama mistä on kysymys. Äidille riittää pelkkä kulmakarvan värähdys, ja se onkii siitä tietoonsa kaikki salaisuudet. Semmoisia on äidit.