Oli ihan uskomaton puhelu tänään. Istuttiin kumpikin ihan hiljaa puhelimessa ja vaan kuunneltiin toisen hengitystä. Kuulostaa niin teini-meiningiltä, että huhhuh, mutta ihan oikeesti!!! Se on niin hassua, kun kummallakaan ei ole välttämättä mitään sanottavaa, kun toinen tietää jo ihan kaiken..ja se kaikki on toistettu niin moneen kertaan. Ja sitten vaan istutaan, mutta ei kuitenkaan voida lopettaa, kun sitten olisi liian hiljaista. Ymmärrättekö? Sitten sitä vaan hengitellään ja kiitellään siitä, että joskus on tajunnu kattoa minkälaisen puhelinliittymän sitä ottaa...Koko tämänkin päivän olin ihan yksinäni kotona ja en puhunu kellekään niin teki mieli jutella, eikä halunnu jäädä yksin, mutta silti ei jaksanu sanoa enää mitään. Outoa.
Sen olen muuten huomannu, että jos ihmisen kanssa pystyy vaan olemaan hiljaa ilman, että tarvii täyttää sitä tilaa äänillä niin on löytänyt aarteen. Miunkin elämässä on edelleen ja on ollut muutamia sellaisia ihmisiä, joiden kanssa voi vaan olla. Ei siinä tarvitse sanoa mitään. Voi nauttia vaan siitä toisen läheisyydestä tai hiljaisesta ymmärryksestä..Jep, tähän joku tietysti sanoo, että sen päivän kuin näkisi, että mie olen hiljaa..Ihanpa oikeessa on hänkin:) Mutta kyllä semmosiakin päiviä on. Aika montakin vuodessa. Ei sitä aina jaksa olla sellanen ylipirtsakka piipertäjä. Eikä niiden läheisten kanssa edes tarvitse. Sellaisille riittää ihan tämmöisenä.
1 kommentti:
Jep, kuulostaa varsin tutulta :)
Kerrankin voi sanoa että aidosti tiedän miltä tuntuu! Mutta sitäkin ihanammalta se tuntuu sitten olla siellä uudessa kämpässä ja rentoutua oman saunan löylyissä... voi jestas, täällä kateusmittari poksahtaa, tässä juuri pähkäilen että pitäisi lähteä suihkuun ja yritän laskeskella kuinka moni on taloudestamme suihkussa jo käynyt, että mahtaako tulla lämmintä vettä. Ettäs siihen malliin! Onnea ja ihanuutta uuteen kämppään ja haleja täältä!
Lähetä kommentti