Ja elämä on helppoo silloin kun on joku josta pitää kii..

Varmaan kamalinta maailmassa on yksinäisyys. On päiviä, jolloin ei tarvi lähtee mihinkään kotoa ja huomaa illalla, ettei ole koko päivänä puhunut kenenkään kanssa. Se tuntuu aina välillä aika surulliselta. Toisaalta siihen kyllä tottuukin aika nopeesti.

Hassuinta tässä meikäläisenkin elämässä on se, että muutaman päivän viikosta elää sellaista ns. "normaali" elämää toisen kanssa ja tekee asioita yhdessä ja kaikki on niin jotenkin...miten sen selittäisi..semmosta kuin sen pitääkin olla. Elämän nimittäin.

Ja sitten taas tulee se toinen osa viikosta, jolloin menee nukkumaan joka yö yksin ja aamulla herää ikävään. Ja kaikki päivät vaan haahuilee huoneesta toiseen eikä saa mitään aikaiseksi, kun kaikki ei ole niin kuin sen pitäisi olla. En minä osaa elää yksin enää, kun ei ole mikään pakko. Kyllähän sitä suurimman osan ajasta ja siis elämästä on tähän mennessä elänyt yksin, mutta nyt kun ei enää olisi pakko, tuntuu se niin julmetun epäreilulta. Eikö olisi jo aika tämänkin pelleilyn loppua? Ja miten pitkään tätä oikeasti jaksaa..se aina pelottaa.

Mitä kaikkea ihminen on valmis tekemään toisen ihmisen vuoksi ja oman onnellisuuden vuoksi? Onko olemassa raja ja jos on niin missä se kulkee ja miten sen tunnistaa ajoissa, jotta osaa välttää sitä? Entä jos perustaa koko elämänsä toisen olemassaolon mukaan ja sitten joku meneekin pieleen?

Älkää säikähtäkö, ei mikään ole vialla. Sitä vaan joskus miettii kaikenlaista. Olen tämän ikäinen ja vietän hirvittävän monta tuntia päivässä miettien toista monen sadan kilometrin päässä ja tuijottaen puhelinta tai järjestellen kalenteria tai panikoiden, että mitä tästä elämästä ja kahden vuokran maksamisesta ja mistään ylipäätään tulee. Milloin olen siinä tilanteessa, että oikeasti tiedän mitä me voidaan seuraavalla viikolla tehdä, ilman että pitää miettiä ympäri Suomen kaikkea ja kaikkia? Noh, onpahan tietysti elämä vähän jännempää, kun ei ole kaikki tiedossa. Ja pitäähän sitä elämässä haasteita olla..

Mutta tuntuu silti pahalta mennä taas tonne peiton alle yksin. Ja vaikka nallen ottaakin kainaloon niin ei se silti ole sama asia..eikä nalle osaa aavistaa, että olisin kunkkuhalin tarpeessa nyt.

Minulla on ikävä sinua siellä.