Kandidaatti-uutisia

Sain viiiiiiiimeinkin suoritettua sen viimeisen vaadittavan kurssin, jotta voin hakea itselleni kandidaatin tutkintoa. Loistava olo!!=) Parin viikon sisällä on paperit kourassa ja opiskelu jatkuu, mutta yksi etappi on edes suoritettu=) Nyt tekis mieli vaan virnistellä kaikille.

Huonompi homma on se, että töitä kesäksi ei näytä olevan missään kallion kolossa. Noooh, kävin eilen juttelemassa gradustani kandin ohjaajani kanssa ja päätettiin porukalla, että jos en töitä saa, niin vien suht valmiin gradun syksyn alussa proffalle. Pitää käytää aika hyödyksi. Ja eilen jutellessa tuli sellainen olo, että ois mielenkiintoista uppoutua taas avioehtosopimusten maailmaan ja tehdä vähän tutkimusta=)

Kuntoilu on ollu nyt ihan jäissä sairastelun takia..karmee räkätauti koko ajan. Olkkarin nurkassa kuntopyörä katsoo moittivasti..pian pitää kavuta sinne jo ihan periaatteesta. Ei aina voi olla sairas=)Tai niinhän sitä luulisi..

Onko mokomaa kuultukaan...

..ja nyt en siis puhu kyseisestä Etelä-Karjalasta kotoisin olevasta yhtyeestä (koska sitähän on kyllä kuultu) vaan itsestäni...Kaikki rakkaat ihmiset voitte nyt jähmettyä yllätyksestä ja hieroskella silmiänne ja lukea tämän kohdan uudestaan: Minä, laskimusten laiskimus, heräsin tänä aamuna kello 8 reikäreikä SALILLE!! Ja siis olin kyseisessä paikassa 20 yli....Että huhhuh, sanon minä!!

Kyllä ne fysioterapeutti-sedät teettää ihmeellisiä asioita jopa tällaisilta lapamadoilta..Nyt tietysti jännitetään sitä, onnistunko toteuttamaan samanlaisen ihmeen myös joku toinen päivä, ettei tämä jää vain yhden kerran ihmeeksi..mutta ei hätää, kerron teille toki miten tilanne kehittyy=)

Uudet kujeet

Joo-o, onhan tuosta taas aikaa, kun viimeksi olen tänne jotain sepustanut. Uusi vuosikin alkoi ja vauhdilla alkoikin. Järkyttävää miten aika voi mennä nopeesti. Kohta on taas kesä ja äskenhän se oli? Kiertokulku Juhannus-Vaskiviikko-Joulu pitää kyllä ihan täysin paikkansa..

Enää muutama viikko siihen, että rakas puoliskoni löytyy joka aamu vierestäni tuhisemasta ja typerät puhelinkeskustelut (lue:riidat) ovat historiaa. Ei enää ärsyttävää matkalaukkuelämää, vaan tavarat on oikeesti täällä meijän kämpässä kaikki!! (Ja sen kyllä huomaa...jokainen kaappi pursuu..aargh) Voidaan ihan oikeesti ruveta elämään niin kuin kaikki normaalit ihmiset semmosta yhteistä elämää.

Ainiin ja mun pitäis oikeesti ruveta laittamaan ruokaa. Mulle esitettiin semmoinen toivomus, että ois kuulemma kiva, että ruokaa ois joskus, kun tulee töistä kotiin. Ihan aiheellinen huomautus kyllä sinänsä, koska pitemmän päälle ei ole kauheen reilua, että vain toinen meistä riehuu tuolla kyökin puolella. Pitäisi siis ruveta pikkurouva-kurssille ja opetella laittamaan jotain hyvää..vaatii ennen kaikkea vaan tahtoa. Luottoa omiin kykyihin kun ei ole lainkaan. Ihan törkeetä, että tän ikäinen ihminen on niin uusavuton keittiössä, mutta en mie ole mikään kokeilija. Tarvitsen selkeitä reseptejä ja ohjeita ja menetän hermoni ihan totaalisesti, jos pitäisi osata improvisoida jotain. AAARGGHH!! Mistä mä tiedän kuinka paljon suolaa sinne pitää laittaa jos sitä ei lue missään? Tai käykö sinne mustapippuri vai laitetaanko jotain muuta? Ei mulla ole tommosista hajuakaan..Toivoton tapaus siis=)

Odottelen myös tietoa siitä, kuulunko niihin onnellisiin ja saan töitä ensi kesäksi vai en. Jos tyrmäävä lausunto tulee niin sitten kyllä en tiedä mitä tehdä. Hirvittävä kiire tulee ainakin säntäillä joka paikkaan, mutta jotenkin se itsensä "myyminen" tuntuu vaan niin vieraalta. Kyllä mä voisin olla hyvä vaikka mihin, mutta mistä sitä edes tietää mihin osaisi hakea? Hirvee määrä mielikuvitusta on suurin ainesosa työnhaussa mun mielestä. On olemassa semmosia paikkoja, mitä ei ole tullu ajatelleeksikaan, siitä olen ihan varma.
Se on sama juttu, kun kouluun hakemisen kanssa. Joskus aikanaan on vaan ajatellu ja eläny semmosen putken sisällä, joka johtaa automaattisesti lukioon ja yliopistoon...mutta oishan sitä voinu hakea vaikka mihin ja nyt on vasta törmänny sellaisiin opiskelualoihin, mistä ei ole ollu harmainta haisuakaan! Ja uusia keksitään koko ajan..

Olen taas pari viikkoa toiminut kansankynttilän sijaisena. Mielenkiintoisia kommelluksia sitä kyllä päivän aikana sattuu. Yhteen päivään voi mahtua hampaan poistoa, hiihtoreissuja, ruuvimeisselin kanssa toilailuja ja kerrassaan hulvattomia kommentteja. Parasta kaikessa on ne penskat, jotka oikeesti on niin täysin omanlaisiaan, että ei voi kun hymähdellä. Ja eniten turhauttaa ne nappulat, joista ois vaikka mihin ja eivät vaan itse halua tehdä mitään asialle ja käyttävät kaiken aikansa vaan vötkistelyyn.
Mutta oli tässä hyväkin puolensa. Löysin nimittäin hiihtämisen ilon taas pitkästä aikaa. Vaikka aluksi puoliväkisin sinne ladulle meninkin..mutta kun sukset toimivat ja ei ollu kiire mihinkään ja arska paisto taivaalta täydellä teholla niin avot!! Oli ihan todella mukavaa ja mielettömän hyvä fiilis lenkin jälkeen. Tältä sen pitikin tuntua silloin, kun liikunta osuu oikeaan paikkaan..kuntoliikuntaa siis parhaimmillaan! Tämän kipinän johdatuksesta, taidan kaivaakin sukset varastosta useammin esille, vielä kun tuota lunta näyttää olevan..

Paras uutinen pitkään aikaan oli myös iloinen rengastustapahtuma rajojemme ulkopuolella! Onnittelut vaan vielä sinne molemmille! Meikäläisen onnistuitte yllättämään iloisesti ja itkuhan siinä tuli, ylläri. On ihanaa, että tommosia iloisia tapauksia ja asioita vielä jaksaa maailmassa sattua. Niistä tulee niin hyvä mieli pitkäksi aikaa ja monta huonoa juttua jaksaa ohittaa sen voimalla. Kiitos myös luottamuksesta. Se on minulle todella suuri asia.

Mutta nyt nukkumaan. Tai ensin tenttimuistiinpanot esille ja viime hetken älytöntä pänttäämistä, jolla loppujen lopuksi ei mitään pysty pelastamaan..ensi viikonloppua taas odotellessa. Elämä kun on nykyään vain pelkkiä viikonloppuja ja niiden odottelua. Vielä muutaman viikon=)

Respectiä kiitos.

Joulu on täällä. Se ihan oikeasti on täällä. Tällä kertaa pääsen viettämään oikeata pohjalaista joulua, ja odotan oikeasti mielenkiinnolla, miten se eroaa siitä joulusta, mihin kotona olen tottunut. Kyllähän se tänään kirpaisi nähdä äiti rappusilla kyyneleet silmissä vilkuttamassa, kun kotoa lähdettiin, mutta kyllähän minä sinne jo joulupäivänä takaisin menen. Ja on oikeasti ihan oikein, että välillä olemme siellä toisella puolella Suomea.

Yksi parhaista asioista tapahtuu myös, kun ihana rakas ystäväni tulee Suomeen ja nään hänet pitkästä aikaa. On ollut iso ikävä.

Harmi tässä joulussa on se, että se parempi puoliskoni on joulupäivänä jo töissä. Eipä sille tietenkään mitään voi, ja osattiinhan siihen varautua. Tuntuu se silti vähän kököltä ja joulutunnelmaa ei ainakaan kauhean kauaa kestä. Toisaalta tänä jouluna joulu tulee monta kertaa, kun pukki on ripotellut lahjoja kummallekin puolelle Suomea..ei ilmeisesti oikein osaa päättää kummassa anoppilassa me ollaan=) Pukki-raukka ihan eksyksissä..

Tätä joulua varjostaa myös vähän huonojakin uutisia, mutta ei niistä sen enempää. Olen vaan käyttänyt koko päivän sen miettimiseen, mikä meitä naisia oikeasti vaivaa? Miksi me annamme miesten ja yleensä elämän kohdella meitä huonosti ja aina samalla tavalla? Jos kerran on jo huomattu, että joku ei toimi tai joku ihminen kohtelee meitä huonosti tai satuttaa, miksi me vaan kärsimme ja olemme paikallamme? Tai mikä pahinta, menemme takaisin siihen tilanteeseen? En ymmärrä.
Olen kyllä tietoinen siitä, että elämässäni ei ole tullut vielä vastaan sellaista tilannetta, joten olen huono sanomaan, mutta en silti vaan voi ymmärtää miksi me arvostamme itseämme niin vähän, että suostumme huonoon kohteluun? Miksi emme voi uskoa, että me ansaitsemme oikeasti parempaa???? Mikä siinä ihan tosi on niin vaikeata?

Ja miksi on olemassa ihmisiä, jotka vain käyttävät koko elämänsä toisten alistamiseen ja itsetunnon tuhoamiseen? Millä oikeudella sellainen on mahdollista ja MITEN sairas pitää mielen olla, että sen oikeuttaa itselleen??? Tuntuu niin voimattomalta, kun joutuu katsomaan sellaista vierestä. Näin oikeustieteilijänä vaatii rankkaa itsehillintää, etten käy hakemassa sitä pesäpallomailaa ja nuiji sitä toista osapuolta tuonne maanrakoon.
Varsinkin, kun aikuista ihmistä ei voi pakottaa tekemään niin kuin olisi järkevää..jos ihminen haluaa tuhota elämänsä viimeisetkin rippeet paskapään kanssa niin sitä on vaan oikeasti katsottava vierestä ja kärsittävä. Vaikka siinä ei ole mitään järkeä oikeasti.

Anteeksi. Ei tullut tästä kovin jouluinen viesti, mutta tunteet on niin pinnassa, että ei pysty enää olemaan hiljaa. Ja vaikka kuinka joulu on ihana asia, niin ennen kaikkea se on läheisistä välittämisen aikaa, ja siksi tuo tuntuu niin pahalta.

Pidättehän kaikki huolta toisistanne ja itsestänne. Olette kaikki rakkaat ystäväni ajatuksissani aina. Ja muistuttaisin siitä, että kukaan eikä mikään ei ole sen arvoinen, että kannattaa tuhota oma elämä ja oma ajatusmaailma ja oma identiteetti sen takia. Annatte parhaimman joululahjan itsellenne, kun arvostatte itseänne ja kunnioitatte sitä lähellä olevaa ihmistä. Juuri sellaisena kuin hän on.

Hyvää joulua kaikille. Olette rakkaita.

Mistä aikaa lisää sais?

Lupaan, että kirjoitan enemmän heti, kun joululoma alkaa ja kaikki hässäkät saa loppumaan. Sitä odotellessa.

Tulin just takasin kotiin joka vuotiselta ja jopa perinteiseltä Lahden kertausharjoitusreissulta. Oli järjettömän mukava päästä soittamaan taas pitkästä aikaa, mutta toisaalta huomasi taas, miten paljon on mennyt taakse päin tuon soittamisen kanssa. Nyt sai tehdä jo ihan kunnolla hommia, että pysyi mukana..toisaalta olishan se aika hassua, että amatööri selviäis ammattilaisten joukossa ilman vaikeuksia;)

Muuuutta, oli kiva nähdä tuttuja pitkästä aikaa. Vaikka jalat huusi hallelujaa heti ensimmäisen tunnin jälkeen, kun maiharit vedin jalkaan. Tuli mieleen myös ne huonot asiat..aika kultaa muistoja kuitenkin aika paljon.

Hassua, miten sitä tuntee itsensä pieneksi, kun joka vuosi kuulee miten ihmiset on menny opiskeluissaan ja työjutuissaan eteenpäin ja tulee sellainen olo, että olenko itse saanut viimeisen vuoden aikana mitään oikeasti aikaan? Kun oikeasti tarkkailee omia tekemisiään ulkopuolelta, niin tosi paljonhan sitä on tullut tehtyä, vaikka tuntuu vaan siltä, että on vaan haahuillut ympäriinsä.

Eniten jäi mietityttämään erään ystäväni ratkaisu kuunnella omaa sydäntä uravalinnassa. Oli tehnyt todella rohkean ratkaisun ja jättänyt taakseen turvallisen ja kaikkien himoitseman elämän ja ruvennut elämään elämää niin kuin itsestä parhaalta tuntuu..sitä kuunnellessa tuntui omassa sydämessä pieni pistos. Ehkä minä jostain löydän sitä rohkeutta mennä uudestaan huilutunneille ja jonain päivänä ehkä teen jotain noiden laulujuttujenkin eteen.

Vaikka se kuinka pelottaisi niin olisi hyvä muistaa, että meillä on vaan yksi elämä. Se on elettävä nyt tai ei koskaan.