Ilman kissoja olisin vielä yksinäisempi kuin nyt. Mies on töissä aina vaan ja minä istun yksin kotona. Tekisi mieli nähdä ystäviä, mutta ei niitäkään ihan puussa kasva. Näin juhlapyhinä yksinäisyys oikein korostuu entisestään. Hassua miten olen aina kuvitellut olevani todella seurallinen tai "omistavani" paljon ystäviä, mutta ei se oikeasti niin ole. Jostain syystä ne hyvät ystävät ovat sitten oikeasti aika harvassa ja varsinkaan sellaisia ystäviä, joiden kanssa voisi tehdä jotain, harrastaa, käydä kahvilla, shoppailemassa, leffassa, puhua niitä näitä, saunoa, lenkkeillä tai soitella päivittäin ei oikeastaan kauheammin ole. Tai ainakin se tuntuu siltä. Jokaisella kun on tässä vaiheessa elämää niin paljon muutakin, niin helposti jäädään sinne neljän seinän sisään möllöttämään vaan yksinään tai miehen kanssa. Alkaa vaan tuntua ainakin itsestäni siltä, että tyttöjen keskiset juttelut/seura olisi oikeasti aika tervetullut vaihtelu miehen kanssa nysväämiseen.
Mies jakaa yksinäisyyden kanssani ja välillä mietin ihan tosissani sitä, että jos olisimme muuttaneet miehen suvun luo Pohjanmaalle, olisiko hän vähemmän yksinäinen kuin täällä minun kanssani. Hän on joutunut minun takiani luopumaan aika paljosta, vaikka haluan uskoa, että hän on myös saanut paljon yhteisen elämämme aikana.
Kissahuomio: Severukselle tuli näköjään taas ikävä. Tunki väkisin syliin ja vaatii rapsutuksia ja huomiota. Semmoinen se on tuo meidän vauva :)
Tämän pitäisi olla elämäni onnellisinta aikaa, mutta elämä ei ole romanttinen elokuva. Mies ja parisuhde ei ole koko elämä ainakaan minulle. Olen yksinäisempi kuin koskaan.
7 kommenttia:
Toivottavasti koet, että miulle voit soittaa aina ja ihan joka päivä. Ja mie tulen ihan parin päivän päästä teille yökylään! ;)
kyllähän niitä ihmisiä ympärillä on ... enkä usko että se eläminen siellä pohjammaallakaan sen parempaa taikka sitten huonompaakaan on. Kaipa sitä toivoisi että se ystävien laatu korvaisi määrän mutta en tiijä...
Laatu yleensä korvaa määrän. Totta turiset.
yleensä vai ei tässä tapauksessa ????täh
yleensä ja aina. Eikä siellä nyt tarvii mulle ruveta kimpaantumaan. Jos mulla on yksinäinen olo, niin sitten on. Ja kyllä minä siitä saan myös sanoa/kirjoittaa.
saan kai minä vastatakin ja kysyä mitä ihmettä on oikein meneillään . parempi minun mielestä on kysyä että mitä toinen tarkoittaa eikä sitten yksinään miettiä kun sillon se kuitenkin menee väärin. tuon minun edellisenkin kommentin luit kimpaantumisena vaikkei se silleen ollut kirjoitettu, se oli kirjotettu huolestuneella äänenpainolla, että en ole enkä ollut kimpaantunut piste.
Asia selvä :)
Lähetä kommentti