Vuosi sitten 23. lokakuuta oli yksi kamalimmista päivistä minun siihen astisessa elämässäni. Äitini soitti silloin aamulla kertoakseen, että rakas serkkuni oli kuollut aikaisin aamulla autokolarissa. Muistan sen vieläkin elävästi, olin anoppilassa Kauhajoella ihan yksin ja heräsin aamulla siihen puheluun.
Koin silloin hirveää syyllisyyttä siitä, että ennen serkun kuolemaa olin nähnyt häntä viimeksi yli puoli vuotta sitten. Vuosi on sen verran parantanut haavoja, että tiedän sen olevan vain surullinen totuus, mutta ihmisiä kaipaa eniten silloin, kun he ovat jo poissa luotamme.
Muistan sinua tänään rakas serkkuni. Muistan sinua jokainen päivä. Meillä kaikilla on sinua hirmuinen ikävä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti