Taas samanlainen yö. Onko tässä nyt mitään järkeä, että löydän itseni vähän väliä sohvalta itkemästä keskellä yötä? Asialle pitäisi selvästi tehdä jotain..mutta mitä? Oma pää on jo niin täynnä tätä ja yleensä elämää, että kohta poksahtaa rikki. Miksi kaikki ei voi aina mennä niin kuin oli suunniteltu? Onko kaikki aina tehtävä vaikeimman kautta?
Tänä iltana omat ongelmat kaikkosivat onneksi pieneksi hetkeksi, kun tuijotin viikon vanhan pienen herrasmiehen tummiin silmiin ja upposin. Oli pieni mies vakavissaan ja tuijotti herkeämättä takaisin. Mitäpä sitä muuta voisi toivoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti