Hassua miten aina on liikaa tekemistä. Tämä heinäkuu oli kyllä jo ihan pohjanoteeraus tekemisen määrässä. Minähän en saanut kesätöitä, joten ajattelin olevani lomalla ja joskus päästin semmoisen pienen ajatuksen gradusta ja syventävistä opinnoista karkaamaan päästäni oikeaksi mietteeksi..mutta kuinkas kävikään.
Ihan kaistapäistä viuhtomista paikasta A paikkaan B koko ajan päivästä toiseen. Uudet hommat oli aivan todella kivoja ja oli hienoa päästä tekemään jotain ihan uutta uusien ihmisten kanssa, mutta voi jestas miten se vei voimia! Hullu skarppaus päällä koko ajan, ettei kukaan huomais miten uusi siinä hommassa olin. No onneksi meni kaikki hyvin, mutta huono juttu oli se, että kotikonnuille piti kirmata melkein saman tien. Eipä siinä paljoo kerinny nukkua univelkaa, kun toiset hommat painoi jo päälle. Se sentään oli jotain tuttua, mutta hirvittävän raskasta jotenkin kummallisesti. Heti ensimmäisestä päivästä tuntui, kun vetäisi semmosta tonnien painoista kivirekeä perässään ja mikään ei toimisi siitä huolimatta. Ihan tajutonta. Ja ennen kuin festivaali kerkesi alkaakaan, oli jo niin väsynyt kuin yleensä vasta pirskeiden lopussa! Ja eniten ärsyttää, että piti tavata kavereita ja oikeasti olla niiden kanssa, mutta ei edes ilennyt soittaa 15 minuutin kahvilla olon vuoksi...
Koko homma meinasi päättyä hirveään katastrofiin, kun ukkosta oli ilmassa ja jyrähteli oikein kunnolla ystävien kesken. Väsyneitä oltiin ja sen piikkiin voi paljon laittaa, mutta oli se pelottavaa. Hetken luulin jo menettäneeni yhden rakkaimmista ihmisistäni ja se tunne oli kertakaikkisen musertava. Silloin murtui meikäläisen suojaus aika pahasti, ja moni täysin tuntematon ihminen pääsi todistamaan matalaa hetkeäni...
Pelottaa vieläkin.
Nyt hommat jatkuu iloisimmissa merkeissä ja näitä teenkin mielelläni. Toisaalta aivoissa sykkii paniikki maanantain työhaastattelusta, joka mennessään loistavasti antaisi minulle mahdollisuuden aivan mielettömään työkokemukseen ja voisin hyppiä taivaalle. Jos taas tuloksena on jotain paskaa, niin masentumisen aste tulee olemaan melkoinen. Ja se takaraivossa kummitteleva tenttikin häämöttää muutaman päivän päästä..uuuaaaah.
Ihme stressi-olo jo ennen kuin syksy on edes alkanut! Hullu vuosi siis tulossa.
2 kommenttia:
Voi sinua. En minä oikein osaa mitään sanoa, mutta kovasti voimia ja jaksamista toivottelen. Toivottavasti siellä kiireen keskellä on edes pieniä hetkiä, jolloin voit olla vaan.
*halaus*
Kiitos ystäväni. Sinun kanssasi olisin halunnut olla ja se harmittaa vietävästi. Hienoa, että kisulle löytyi koti ja toivottavasti sen asiat nyt tästä paranee tulevaisuudessa. Rutistus sinulle ja jaksamista myös. Yritetään nähdä joskus..
Lähetä kommentti