Luuseriko?

Tänään oli taas sarjassamme "minäkö luuseri?" -hetki.

Yliopistolta soitteli joku oikein iloisen kuuloinen ihminen ja kyseli, että minähän olen heiltä valmistunut ja olisinko kiinnostunut tulemaan heidän alumnipäivässään puhumaan opiskelijoille työllistymisestä ja työstäni ja samaan aikaan tämä ihminen kysyi, että missä olen töissä.

Eihän siihen voinut muuta kuin revetä nauruun ja sanoa, että tulisin kyllä oikein mielelläni, mutta ei ole oikein mistä puhua, koska olen tällä hetkellä työtön.

Uaaaaah.

Pääsin sitten suosittelemaan puhujaksi hyvää ystävääni. Jee, mikä fiilis.

Edistystä

Noniin. Syksyn touhutkin edistyvät (nyt on pakko antaa kunniaa miehelle, mie suoraan sanottuna en oo tehny mitään järkevää viime aikoina) :).

• nurmikon leikkaaminen
• omenapuun ympärille verkko
• kukkapenkki, mitä pitäisi tehdä?
• autotallin siivous
• grilli suojaan
• ruohonleikkuri varastoon
• roskat (vihdoin) kaatopaikalle
• muutenkin pihan viimeistely talvikuntoon

Mukavia työ-uutisia tuli tänään myös veljeltä, tuli tosi hyvä mieli siitä, että edes joku onnistuu työpaikan löytämisessä meidänkin perheessä! Jee!

Itselläni tilanne on ns. "päällä". Saatan mennä tukirahojen avulla hommiin miehen kanssa samalle työpaikalle. Sinne kun ei muuten pääsiskään, kun ei heillä ole varaa palkata ketään ilman tukirahoitusta. Olin eilen siellä juttelemassa ja ihan mukavalta näyttää :) Siinä mielessä olisi hyvä homma, että olisipahan jotain tekemistä, saisin lisää työkokemusta ja samaan aikaan voin kuitenkin hakea muitakin hommia. Ja ainahan on parempi, että olen tekemässä jotain, kuin että makaisin vaan kotona toimettomana. Piristäisihän se edes mieltä ja voisinpahan auttaa heitä purkamaan vähän työtaakkaa omalla tekemiselläni. Plussaa olisi sekin, että koska olen aikalailla liian koulutettu siihen hommaan, ne oli siellä jo harkinneet, että mihin muuhun hommaan mua voisi siellä ehkä käyttää. Kaikki kokemus olisi hyvästä, joten sinällään mukavalta kuulostaa. Ja toisaalta mun ja miehen työajat on ihan erilaiset, joten voitaisiin moikata toisiamme vaikka kahvihuoneessa edes kerran päivässä :). Noh, katsotaan nyt mitä tästä tulee (olen jo niin epäluuloinen, että mietin uskallanko tätä täällä vielä edes ääneen sanoa, kun kuitenkin käy huonosti).

Se, että saisin samalla muutakin ajateltavaa, on myös aika hieno homma. Tuntuu välillä niin älyttömältä, kun elämä pyörii vain työttömyyden ja työhaastatteluiden ja hakemusten ympärillä. Pitäisihän sitä muutakin olla. Vesijumpan lisäksi pitäisi yrittää lisätä elämään muutenkin vähän lisää liikuntaa. Sekin piristäisi mieltä paljon ja auttaisi siihen jaksamiseen. Se vaan on aika iso ajattelutavan ja elämäntapojen muutos. Mie olen ollu aina tosi huono liikkumaan yhtään mihinkään ja missään. Pitäisi siis muuttaa omaa ajatteluaan aika radikaalisti järkevämpään suuntaan. Tuo vesijumppa-homma on jo aloitus, mutta päättäväisyyttä asian suhteen pitäisi löytää jostakin itsestään vielä rutkasti enemmän.

Tuttua tekstiä

Olit kyllä todella hyvä hakija, mutta.....

Olit kyllä kärkijoukossa, mutta...

Kiitos hakemuksestasi, mutta...

Kiitämme osoittamastanne mielenkiinnosta, mutta...

Jos ei muuta, niin osaanpahan ainakin kirjoittaa näitä papereita hylätyille työntekijöille tulevaisuudessa.

Miestäni mukaillen töitä saa vain, jos täyttää seuraavat kriteerit:

- on alle 25-vuotias

- mielellään mies, mutta jos on nainen, niin

- lapset on jo tehty ja lastenhoitaja löytyy, jolloin sairaslomapäiviä ei tule/lapsia hoitaa joku muu

- työkokemusta on silti vähintään 30 vuotta juuri kyseisistä työtehtävistä

- koulutuksena tulisi olla vähintään tohtorin tutkinto

- mandariinikiinaa tulisi puhua sujuvasti ja ruotsi ei sitten ole mikään kieli (sitä pitää kaikkien osata) ja englantia tulisi jokaisen puhua vähintään natiivi-tasolla

Siinä sitä on tavoitetta kerrakseen.

Ei varmaan tarvitse erikseen kertoa, että minulle soitettiin tänään.

Syksyä

Nyt siellä lennetään varmaan ihan pyllylleen, koska monen viikon/kuukauden mittainen hiljaisuus onkin yhtäkkiä rikkoutunut ja meikä höpisee täällä melkein joka päivä! Mitämitä?

Tänään kävin taas riuhtomassa altaassa musiikin tahdissa. Huhheijaa, että lensi hiki (homman nimihän on siis se, että meikä huitelee siellä menemään samaan tahtiin kuin ohjaaja altaan reunalla, koska ei yksinkertaisesti ole fyysisesti MAHDOLLISTA tehdä niitä liikeitä ulkona musiikin rytmistä. Nih.). Ja nyt on vatsan kohdalla semmoinen olo, että jossain tuolla makkaroiden alla jomottaa siihen malliin, että jotain on tullut tehtyä :) Ja olkapäissä taitaa kiertää veri (toisaalta tämmöistä ilmiötä ei ole tapahtunut sitten vuoden 1991, joten saattaa olla, että kyse on jostakin muusta). Mutta olipas kivaa :) Kokemukseen kuului toki myös olennaisesti mielenkiintoiset keskustelut mummeleiden kanssa saunassa vesijumpan päätteeksi. Siellä kuules oppii kaikenlaisia asioita. Mahdollisen (jossain vaiheessa ehkä) työllistymisen huonoja puolia olisikin se, että en luultavasti pystyisi enää jatkamaan vesijumppailua ainakaan tuossa ryhmässä. On nimittäin oikeasti semmoinen liikuntamuoto, jota meikäläisen pitäisi harrastaa varmaan kuolemaan asti ja mielellään monta kertaa viikossa = mukavaa, tehokasta, eikä satu polviin tehdessä = hämmästyttävää.

Edellisessä viestissä mainitusta syksy-piha-tekemättömät-työt-listauksesta on ilahduttavaa kerrottavaa (mies oli ahkeroinu samaan aikaan, kun vaimo huhtoi altaassa):

• nurmikon leikkaaminen
• omenapuun ympärille verkko
• kukkapenkki, mitä pitäisi tehdä?
• autotallin siivous
• grilli suojaan
• ruohonleikkuri varastoon
• roskat (vihdoin) kaatopaikalle
• muutenkin pihan viimeistely talvikuntoon

Ainiin ja puhelua ei ole vielä tullut. Kauhulla/mielenkiinnolla odotan.

Normipäivä

Tänään havahduin siihen, että ei tässä meikäläisen elämässä ole mitenkään erityisen paljon kertomista nykyään.

Normipäivä menee jotakuinkin näin:

klo 10-12 Herätys (riippuu vähän onko johonkin mentävä/onko mies paikalla)

klo 12-24 Möllötystä (katon telkkaria, luen, olen koneella, syön, rapsutan kissoja, odotan miestä kotiin)

klo 24-02 Menen nukkumaan (riippuu onko mies paikalla, tajuanko mennä aikaisemmin vai en)

Että näin. Kyllä on hurjaa menoa tämä meikäläisen elämä. Pääasiassa käytän aikaa siihen, että odotan miestä kotiin, jotta voin jutella edes jonkun kanssa (joka vastaa jotain muuta kuin maumiau) päivän aikana.

Huomenna miehellä on vapaapäivä, pitäisi käydä vähän kaupoilla hoitamassa asioita ja tuota pihaa pitäisi laittaa talvikuntoon. Nurtsi pitäisi leikata (jos vihdoin olisi päivä, ettei sataisi vettä) ja omenapuun ympärille verkko, grilli autotalliin ja ruohonleikkurikin johonkin katon alle. Kukkapenkillekin pitäisi varmaan tehdä jotain talvi-juttua, mutta en tiedä mitä. Pitääkö ne leikata kokonaan pois nuo puskat sieltä vai mitenkä?

Samalla odottelen puhelua viime viikon työhaastattelun jälkeen. Olo on aika ristiriitainen. Toisaalta olisi hieno juttu mun kannalta saada se työ, mutta toisaalta jos en sitä saa, niin pääsisin ehkä työkkärin rahalla mukavampiin hommiin. Onko ihan järjetöntä kieltäytyä parempipalkkaisesta työstä mukavamman vuoksi, jos se parempipalkkainen homma ois ehkä tulevaisuuden kannalta parempaa kokemusta? Uaaah, en tiedä. Mua pelottaa ihan järkyttävästi, etten osaa tehdä yhtään mitään. Ja että ne huomaa siellä työpaikalla, että mä olen ihan surkea ja heittävät mut ulos (jep, itsetunto on ihan tosi hyvissä kantimissa). En vaan ole vielä oikeestaan missään tehnyt oman alan töitä, niin hirvittää aivan äärettömästi, että entäs jos mä en osaakaan yhtään mitään. Se on kamala tunne.