Arpapeliä

Meinasinpa kirjoittaa jotain meidän ekasta hääpäivästä ihan muutaman kuvan kera, mutta tämä systeemi jostain syystä kääntää kaikki liittämäni kuvat päin helvettiä, joten en sitten jaksa tapella tämän kanssa. Bläh, olkoon. Jos joku osaa neuvoa, miten tähän saa liitettyä kuvia ilman, että tämä kääntää ne kuvat väärin päin, niin hienoa. Ihan arpapeliä nimittäin tuntuu olevan.

GRADU GRADU GRADU

Vois jopa sanoa, että mulla räjähtää kohta pää.

Toisaalta siitä asiasta vois jopa olla iloinen, että gradutiedostossa on nyt 63 sivua ja niistä sentään vain n. 10 sivua on kaikkea sisällyslähde-sälää. Että onhan tuossa jo tekstiäkin hitto vie!! Ja siellä on jopa melkein valmistakin tekstiä aika paljon, koska mie kirjoitan aika paljon valmiiksi kerralla. Tai siis lähinnä säädän niitä kappaleita ym. aika paljon yksi kerrallaan. 

Mulla oli tarkoitus, että toi ois jotenkin valmis maaliskuussa. Ainakin sellainen ehkä-versio. Melekeinhän tuo meinaa tulla kiire. Mutta MINÄ YRITÄN. Meijän perhe nimittäin kaatuu rahallisesti omaan mahdottomuuteensa, jos mie en tuota tee ja saa rahaa jostain kohta. Mies varmaan heittää mut kohta pihalle, kun vaimo tuottaa vaan miinusta. Ei hjyvä. Pitää varmaan lähteä kohta myymään itseään tai kerjuulle.

muoks. 68 sivua!

Uusi vuosi

Niin se lähti taas uusi vuosi käyntiin ja kohta on tämäkin kuukausi jo puolessa! Mihin hittoon se aika oikein sujahtaa? Meillä meni vuoden vaihtuminen jotenkin tosi nopeasti, anoppiloissa juhlittiin joulua molemmilla puolilla Suomea ja sitten suoraan lomailemaan pohjoiseen. Edellisen kerran olen ollut pitempään ja kunnolla kotona joulukuun puolivälissä. Huh, vähän tuo oli jo ikävä kotiin. Reissu oli kyllä tosi mukava ja joulutkin oli ihan jees, mutta on se koti aina koti. Kissaraukatkin oli 2 viikkoa mummolassa ja ovat olleet ihan jumissa koko päivän. Nyt vasta tuntuvat rauhoittuvan, koti tuntuu varmaan vieraalta.

Viime vuosi tuntui menevän ohi vielä aikaisempaa nopeammin. Alku vuosi meni häiden suunnittelussa ja omien häiden jälkeen tuntui, että häitä kaveripiirissä oli melkeinpä kuukauden välein, muutama vauvakin syntyi :) Kaasoiltuakin tuli taas, siitä on tullut jo melkeinpä joka vuotinen perinne :). Kesä hujahti tänäkin vuonna vapaaehtoishommien merkeissä ja syksyllä vihdoin sain graduakin etenemään pitkästä aikaa. 

Tänä vuonna pitäisi ryhdistäytyä ja tehdä vihdoin tuo gradu. Ja oikeasti tässä ihan parin kuukauden sisällä. Eli ei ole ainakaan vapaa-ajan ongelmia tiedossa. Muutaman viikon päästä vietetään myös miehen ja minun ensimmäistä hääpäivää. Hih, jännittää vähän, että mitä se mies on keksinyt ja onko keksinyt mitään. Sovittiin nimittäin, että tänä vuonna on miehen vuoro järkätä jotain yllätystä ja ensi vuonna minun. Vuorotellen sitten jatketaan hamaan tulevaisuuteen. On mukava ajatus, että aina on toiselle jotain yllätystä vuorossa. Ja nimenomaan niin, että ei mitään lahjoja välttämättä tarvita, vaan aina jotain yhteistä tekemistä, vaikka ihan jotain pientä. Yhteinen aika on kuitenkin se tärkein lahja.

Odotan myös mielenkiinnolla ja innostuksella parin viikon päästä toteutettavaa tyttöjen reissua. Lähdetään opiskelukaverin kanssa viikonlopuksi toiselle puolelle Suomea toisen opiskelukaverin luo. Mukavaa, että vihdoin saadaan aikaiseksi tuokin reissu toteuttaa. Muuten keväälle ei tuon gradun lisäksi ihmeitä ole luvassa. Yhdistyshommat tulee viemään aikaa ihan älyttömästi ja sitä odotankin ihan mielenkiinnolla. Jänniä aikoja eletään! :)

Työtön opiskelija

Kirjaimellisesti.

Lähetin juuri irtisanomisilmoituksen työnantajalle huomisesta alkaen. Puhuttiin tänään puhelimessa ja tulimme siihen tulokseen, että mun on järkevämpää irtisanoutua kuin roikkua listoilla. Olen siis jo puoli vuotta ollut kotona koulun takia ja vielä pari kuukautta olisi kulunut samalla tavalla. Työnantaja antoi siis ymmärtää, että heidän kannaltaan on helpompaa, jos lähden pois -> jos ei ole aikomusta tulla kohta töihin. JA eivät pysty lupaamaan mulle kunnolla töitä vaikka sinne menisinkin, koska muitakin on töissä ja ei mulle rahallisesti riitä pari päivää kuussa. Ja valmistumiseni ei olisi vaikuttanut palkkaan mitenkään ja tarkoitukseni on saada töitä muualta. Vähän tuo kirpaisi, mutta ymmärrän heidän pointtinsa ja ei tuo kovin edullista olisi ollut mullekaan, koska siinä vaiheessa kun valmistun, olisi tuolla ajatuksella/sopimuksella ollut taloudellisesti järkevämpää olla työttömänä kuin tehdä paria päivää kuussa töitä.

Hassulta se silti tuntuu. 2 vuotta kuitenkin tuolla olin, vaikka viimeiset puoli vuotta olinkin lähinnä kotona. "Mitäs nyt?" -ajatukset risteilevät päässä. Toisaalta nyt pitäisi oikeasti saada tuo gradu valmiiksi ja hakea sitten oikeita töitä jostain. Opiskelukaveri kertoi just avoimesta työpaikasta sen työpaikalla toisella puolella Suomea, mutta sekin ois jo tammikuussa. Hitto.

Onneksi työnantaja lupasi hyvän työtodistuksen ja kertoi heidän olevan työhöni tyytyväisiä. Että ei sentään ihan huonosti mennyt :)

Nyt on sitten tulevaisuus ihan avoin. Vähän pelottaa.

Äidit ja tyttäret

Mulla on varmaan maailman parhaat appivanhemmat. He ovat tulossa kylään parin tunnin päästä ja ovat meillä sitten onneksi ihan muutaman päivän, jotta keretään taas vaihtaa kuulumisia pitkästä aikaa. Toiselta puolelta Suomea on aina vaikea tänne matkustaa, varsinkin kun työt ym. haittaavat lomien järjestelyä. Mieheni isä on nyt jäämässä eläkkeelle ja anoppi ensi syksynä, joten sitten näkeminen helpottuu ehkä joiltakin osin. Itsellä on vaan niin paha mieli siitä, että emme käy siellä tarpeeksi, vaikka he sen ymmärtävätkin.

Tulen muistamaan aina sen, miten häitä järjestellessä oltiin käymässä miehen kotona ja anopin kanssa häärättiin kaikenlaista ja yhtäkkiä hän totesi, miten on niin mukavaa, kun hänellä on kaksi poikaa ja nyt miniöistä on mahdollista saada niitä tyttäriäkin. Että olen hänelle kuin oma tytär.

Omasta äidistäni muistan sen, kun appivanhempani olivat ensimmäistä kertaa tulossa vanhempieni luokse kylään (me olimme silloin jo kihloissa), huseerasi äitini aivan höpelönä ympäriinsä ja panikoi mm. onko postilaatikon ympäriltä leikattu nurmikko. Kaiken piti olla ihan täydellistä. Ja sitten kun he toisensa tapasivat, rentoutui äitini selvästi ja kuiskasi minulle jälkeenpäin, että "ihan mukavia ja tavallisia ihmisiähän he olivat"Ai todellako?  Enpä olisi mitenkään uskonut :) Äidit on välillä sellaisia. Oma äitini varsinkin. Olen perinyt niin paljon tuota höösäys-puolta, että saa nähdä millaiseksi se vielä tästä kehittyy iän myötä. Toisaalta toivoisin myös, että omalta äidiltäni olisin perinyt sen kaikkitietävyyden. Se on ilmeisesti joku äitien mystinen ominaisuus. He tietävät aina tavaroiden paikat ja toisten asiat. Äidille on ihan turha mennä kertomaan mitään "uutisena", koska se on kuitenkin tiennyt sen jotenkin. Aivan sama mistä on kysymys. Äidille riittää pelkkä kulmakarvan värähdys, ja se onkii siitä tietoonsa kaikki salaisuudet. Semmoisia on äidit.